Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Rekisteri tekisi lobbauksesta julkisempaa ja avoimempaa

Rekisteri tekisi lobbauksesta julkisempaa ja avoimempaa

​Finanssiala ry kannattaa kansallisen lobbarirekisterin perustamista. Erityisesti poliittisesti kiistanalaisissa asioissa jotkin tahot piiloutuvat herkästi esimerkiksi konsulttifirmojen taakse. Tapa ei istu avoimeen demokratiaan.

Lobbauksen ja poliittisen päätöksenteon läpinäkyvyyden lisääminen etenee EU:ssa, mutta Suomessa olemme jämähtäneet lähtöviivalle. EU:ssa on käytössä avoimuusrekisteri, jossa on tällä hetkellä yli 11 000 ryhmää ja itsenäistä toimijaa. 

Suomi ei tarvitse avointa lobbarirekisteriä siksi, että lobbaus olisi salakähmäistä kabinettipuuhastelua. Rekisteri tekisi lobbauksesta avoimempaa ja ymmärrettävämpää.

Rekisteri voisi olla esimerkiksi eduskunnan ylläpitämä. Rekisteriin kirjattaisiin kaikki ammattimaista edunvalvontaa tekevät tahot, kuten toimialojen etujärjestöt, elinkeinoelämä, palkansaajaliike, kansalaisjärjestöt, yritykset, konsultit ja vaikuttajaviestintätoimistot. Rekisteriin kuulumattomuus ei saisi estää kansalaisliikkeiden tai yksityishenkilöiden pääsyä päättäjien ja viranhaltijoiden pakeille.

Erityisesti poliittisesti kiistanalaisissa asioissa jotkin tahot herkästi piiloutuvat esimerkiksi konsulttifirmojen taakse, jolloin eri intressipiirien tavoitteet eivät tule julkisuudessa esille. Sellainen tapa ei istu avoimeen demokratiaan.

Rekisteri yksinään ei tee autuaaksi. Lobbareiden olisi tärkeää sitoutua yhteisiin edunvalvonnan eettisiin sääntöihin. Useilla järjestöillä ja yrityksillä on jo omat sääntönsä, joiden pohjalta ne tekevät edunvalvontatyötä.

Lobbaaminen on tärkeä osa avointa demokratiaa. Viisas päättäjä kuuntelee eri osapuolten näkemyksiä ja asiantuntemusta ennen päätöksentekoa. Päättäjä tarvitsee tietoa valmisteltavien asioiden vaikutuksista ja eri näkökulmista, koska hän ei voi olla joka alan asiantuntija.

Finanssiala ry ottaa kantaa finanssialan edunvalvojan roolissa. Tuomme avoimesti esille tavoitteisiimme liittyvät olennaiset näkökulmat, myös erilaiset mielipiteet.


Kirjoitus on alun perin julkaistu Helsingin Sanomien mielipidesivulla 27.7.

 Kirjoittaja

​Tuomo Yli-Huttula

Kirjoittaja on Finanssiala ry:n viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja

tuomo.yli-huttula@finanssiala.fi

@TuomoYliHuttula

 Samalta kirjoittajalta

 

 

Suomalaiset lobbarit rekisteriinhttp://www.finanssiala.fi/uutismajakka/Sivut/Suomalaiset-lobbarit-rekisteriin.aspxSuomalaiset lobbarit rekisteriin18.5.2017 4:58:00
Romut kyllä vakuutetaan, henkiriepu harvemminhttp://www.finanssiala.fi/uutismajakka/Sivut/Romut-kylla-vakuutetaan-henkiriepu-harvemmin.aspxRomut kyllä vakuutetaan, henkiriepu harvemmin24.1.2017 13:30:00
Lobbarirekisteri Suomeen http://www.finanssiala.fi/uutismajakka/Sivut/Lobbarirekisteri_Suomeen.aspxLobbarirekisteri Suomeen 16.2.2016 5:25:00

 Tuoreimmat

 

 

Finanssiala haluaa Suomen pysyvän EMU:n ytimessähttp://www.finanssiala.fi/uutismajakka/Sivut/Finanssiala-haluaa-Suomen-pysyvän-EMUn-ytimessä.aspxFinanssiala haluaa Suomen pysyvän EMU:n ytimessä14.12.2017 9:40:00
Maksuhäiriömerkinnät kasvussa – talousopetusta on lisättävähttp://www.finanssiala.fi/uutismajakka/Sivut/Maksuhäiriömerkinnät-kasvussa-talousopetusta-lisättävä.aspxMaksuhäiriömerkinnät kasvussa – talousopetusta on lisättävä13.12.2017 12:05:00
Oletko varjopankin asiakas – mitä sitten?http://www.finanssiala.fi/uutismajakka/Sivut/Oletko-varjopankin-asiakas-–-mitä-sitten.aspxOletko varjopankin asiakas – mitä sitten?4.12.2017 12:50:00