Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Työeläkeyhtiöt velvoitetaan tunnistamaan johdon sidonnaisuudet

Työeläkeyhtiöt velvoitetaan tunnistamaan johdon sidonnaisuudet

​​Työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskevat säännökset ovat tiukentumassa. Laki velvoittaisi jatkossa työeläkeyhtiöt perustelemaan ja julkistamaan johdon osallistumisen hallitustyöskentelyyn muissa yhtiöissä. Lisäksi työeläkeyhtiöiden olisi laadittava periaatteet johdon palkitsemisjärjestelmälle sekä tunnistettava ja ehkäistävä eturistiriitatilanteet, kerrotaan sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteessa.
Työeläkeyhtiön hallituksen olisi nyt sovittujen linjausten mukaan julkaistava esimerkiksi yhtiön verkkosivuilla yhtiön omistajaohjauksen periaatteet. Työeläkeyhtiön olisi pidettävä julkista luetteloa hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan muista hallitusjäsenyyksistä ja luottamustoimista. Luettelo sisältäisi myös yhtiön muun johdon ja sijoitustoimintaan osallistuvien työntekijöiden hallitusjäsenyydet, jos ne liittyvät heidän työtehtäviinsä työeläkeyhtiössä.
 
Työeläkeyhtiön toimitusjohtajan ja muun johdon osallistumista muiden yritysten hallitustyöskentelyyn ei rajoitettaisi tai kiellettäisi, mutta työeläkeyhtiön hallituksen olisi otettava kantaa jäsenyyksiin ja arvioitava, ovatko jäsenyydet ulkopuolisen yhteisön hallituksessa tarpeellisia.
 
Työeläkeyhtiön hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan esteellisyyssäännökset olisivat jatkossa tiukemmat kuin osakeyhtiöissä. Hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja ei voisi osallistua asian käsittelyyn työeläkeyhtiön hallituksessa, jos hän on asiaan osallisen toisen yhteisön palveluksessa tai sen hallintoelimen jäsen.

Palkitsemisjärjestelmän vaatimukset lakiin, eturistiriitatilanteet ehkäistävä

Laki säätelisi jatkossa työeläkeyhtiöiden palkitsemisjärjestelmiä. Palkitsemisjärjestelmä ei saisi kannustaa liialliseen riskinottoon, ja järjestelmässä olisi erityisesti otettava huomioon työeläkevakuutusyhtiön tehtävä lakisääteisen työeläketurvan toimeenpanijana. Työeläkeyhtiöiden olisi laadittava palkitsemista koskevat periaatteet.
 
Työeläkeyhtiöillä olisi tulevaisuudessa oltava kirjalliset toimintaperiaatteet myös siitä, miten eturistiriidat yhtiössä tunnistetaan ja miten niitä ehkäistään. Eturistiriitatilanteita ei määriteltäisi laissa, vaan jokaisen yhtiön olisi tunnistettava olennaiset riskit omassa toiminnassaan.
 
Työeläkeyhtiön hallituksen olisi jatkossa käsiteltävä yhtiön ja sen hallintoelimiin ja muuhun johtoon kuuluvien henkilöiden sekä heidän puolisoidensa väliset merkittävät liiketoimet, esimerkiksi asuntokaupat ja vuokrasopimukset. Hallituksen käsittelemät sopimukset olisi raportoitava Finanssivalvonnalle.

Uudet velvoitteet voimaan nopeasti 

Hallituksen esitysluonnos lähtee lausuntokierrokselle mahdollisimman pian. Esitys annetaan eduskunnalle todennäköisesti vielä syyskaudella, ja muutosten olisi tarkoitus tulla voimaan vuoden 2014 aikana.
 
Jo pari vuotta sitten sosiaali- ja terveysministeriössä aloitettuun valmisteluun on vaikuttanut viime vuonna käynnistynyt vilkas keskustelu työeläkeyhtiöiden johdon toimista. Työeläkeyhtiöiden uusilla tiukoilla hallintosäännöksillä halutaan lisätä työeläkejärjestelmän läpinäkyvyyttä ja vahvistaa sen luotettavuutta. Uudesta sääntelystä on sovittu sosiaali- ja terveysministeriön ja työmarkkinaosapuolten välisissä neuvotteluissa.