Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssialan Keskusliitto > Uutismajakka > Työntekoa eivät rajoita enää konttorin seinät

Työntekoa eivät rajoita enää konttorin seinät

Shutterstock.com
Etätyö mahdollistaa finanssialalla työskentelyn joustavasti ajasta ja paikasta riippumatta sekä lisää hyvinvointia, jaksamista ja työnteon mielekkyyttä, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Toisaalta finanssialan asiakaslähtöisyys, sääntely, tietoturvavaatimukset ja selkeiden pelisääntöjen puuttuminen hidastavat etätyön tehokasta leviämistä alalle.

Finanssiala selvitytti millaisena etätyö koetaan alalla ja mitä työkaluja esimiehille olisi etätyön johtamiseen.

"Yksi tutkimuksen keskeisistä tuloksista oli, että mitä enemmän etätyötä tehtiin, sitä positiivisemmin siihen suhtauduttiin," sanoo finanssialan etätyötä tutkinut Martta Asikainen.

Tutkimuksessa nousi esille työntekijöiden ja esimiesten erilaisia suhtautumistapoja etätyöhön. Niissä kaikissa tuotiin esille etätyön tuoma rauha ja sen myötä työntekoon tuleva tehokkuus. Etätyön tekemisen toivottiin lisääntyvän ja muuttuvan pysyvästi osaksi työpaikan työkalupakkia.

"Monien muiden alojen tapaan finanssiala siirtyy kohti uudenlaista maailmaa, jossa työnteon joustavuus lisääntyy, eivätkä konttorien seinät enää rajaa työtä. Alan kannalta on tärkeää, että asiakkaita voi palvella joustavasti ajasta ja paikasta riippumatta. Sen sijaan, että vahdattaisiin, istuuko työntekijä työpisteellään, huomio kiinnittyy tuloksiin," toteaa työeläkevakuutusyhtiö Elon henkilöstöjohtaja ja Finanssialan Keskusliiton finanssityön ja osaamisen toimikunnan puheenjohtaja Hilkka Malinen.

Kaikki lähtee luottamuksesta

Finanssialan uusien työtapojen kehitystyössä ovat mukana työnantajat ja työntekijät. Ammattiliitto Pron finanssisektorin johtaja Antti Hakala korostaa etätyöhön liittyvää molemminpuolista luottamusta.

"Kaikki lähtee luottamuksesta ja sen ympärille rakentamisesta. Luottamusta tarvitaan, jotta etätyöllä päästään eteenpäin ja onnistutaan. Yhteiset sopimukset, pelisäännöt ja käytänteet selkeyttävät asioita ja tuovat tasa-arvoa," Hakala toteaa.

Etätyö edellyttää toimivaa kommunikointia työntekijöiden ja työnantajan välillä. Työnantajan on luotettava siihen, että työt tehdään ilman niskaan hengittämistä. Toisaalta työntekijän on voitava luottaa työnantajan tukeen ja koulutusmahdollisuuksiin.

Vakuutusväen Liiton puheenjohtaja Liisa Halme painottaa, että etätyön pitää olla win-win-tilanne molemmille osapuolille. Lisäksi etätyöntekijöiden tavoitteiden pitää olla samanlaisia kuin konttorilla työskentelevillä, eikä etätyöläiselle saa asettaa muita kovempia vaatimuksia.

"Etätyö antaa hyviä mahdollisuuksia, kunhan työntekijöiden koulutuksesta ja työhyvinvoinnista huolehditaan. Etätyö sopii mainiosti työelämän joustoksi, kun pelisäännöt ovat kunnossa," Halme sanoo.

Etätyö mahdollistaa työn ja oman elämän yhteensovittamisen, mikä lisää työntekijöiden työssä jaksamista ja työhyvinvointia.