Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Vahva vakavaraisuus turvaa finanssisektorin toimintakykyä

Vahva vakavaraisuus turvaa finanssisektorin toimintakykyä

Finanssivalvonta on tänään julkaissut uusimman arvionsa Suomen finanssisektorin tilasta. Arviossaan Finanssivalvonta toteaa, että vahva vakavaraisuus ja hyvä riskienhallinta ovat turvanneet suomalaisten pankkien sekä vakuutus- ja työeläkelaitosten toimintakyvyn hankalassa toimintaympäristössä. Kannattavuuspaineista huolimatta vakavaraisuus on säilynyt pankeissa vahvana, ja eläkesektorin hyvä vakavaraisuus on antanut tilaa sijoitusten riskitason nostamiselle. Matala korkotaso on kuitenkin heikentänyt pankkien korkokatetta ja siten perusliiketoiminnan kannattavuutta.

​Finanssialan Keskusliitto yhtyy Finanssivalvonnan arvioon. ”Nykyisessä taloustilanteessa finanssialan hyvä kunto on kansantalouden kannalta erittäin tärkeä asia. Kuten viime vuosien kokemukset eri puolilta Eurooppaa kouriintuntuvasti osoittavat, vain vakavarainen ja kannattava finanssiala voi tukea talouden elpymistä ja työllisyyden lisäämistä”, toteaa FK:n pääekonomisti Veli-Matti Mattila.

Euroopan keskuspankin vetovastuulla oleva yhteinen pankkivalvonta on näillä näkymin käynnistymässä loppuvuonna 2014. Sitä ennen käydään EKP:n johdolla läpi valvonnan piiriin tulevien pankkien taseet sekä tehdään stressitestaus. Näin saadaan käsitys tase-erien arvostusten oikeellisuudesta ja pankkien mahdollisista lisäpääomitustarpeista. Finanssivalvonta toteaa julkaisussaan, että tämä työ on välttämätöntä, jotta yhteinen valvonta voidaan aloittaa yhdenmukaisen tiedon pohjalta ja jotta mahdolliset vakavaraisuusongelmat voidaan hoitaa kuntoon ennen yhteisen valvonnan käynnistymistä tai mahdollisimman pian sen jälkeen.

FK pitää Finanssivalvonnan tavoin pankkien taseiden läpikäyntiä ja stressitestausta merkittävänä asiana. ”On hyvin tärkeää, että pankkien taseet kammataan huolellisesti ja yhdenmukaisella tavalla läpi ennen yhteisen valvonnan käynnistymistä. Mikäli ongelmia löytyy, niiden korjaaminen on pankkien omistajien ja kotimaiden vastuulla”, korostaa Mattila.