Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssialan Keskusliitto > Uutismajakka > Vakuutusyhtiöiden vakavaraisuussääntely voimaan vasta vuonna 2016

Vakuutusyhtiöiden vakavaraisuussääntely voimaan vasta vuonna 2016

​EU-komissio ehdottaa vakuutusyhtiöiden vakavaraisuussääntelyä koskevan Solvenssi II-direktiivin voimaantuloon odotettua lykkäystä. Uuden aikataulun mukaan direktiivi on vietävä kansalliseen lainsäädäntöön tammikuun 2015 loppuun mennessä ja sitä ryhdyttäisiin noudattamaan vuoden 2016 alusta lähtien.

​Solvenssi II-direktiivi on myöhästynyt parlamentaarisessa päätöksenteossa useaan kertaan. Lykkäyksestä huolimatta nykyinen aikataulu on myös kireä, sillä ennen lain voimaantuloa EU:ssa käydään parlamenttivaalit, jotka hidastavat päätöksentekoa.

”Suomalaiset vakuutusyhtiöt ovat olleet vakavaraisuussääntelydirektiiviin hyvin valmistautuneita. Nyt yhtiöille oli tärkeintä saada tietoon päivämäärä, jolloin lakia ryhdytään soveltamaan eli noudattamaan. Tuo päivä on vuoden 2016 ensimmäinen päivä”, sanoo Finanssialan Keskusliiton asiantuntija Inna Aaltonen.

Solvenssi II -direktiivillä yhdenmukaistetaan EU-alueella vakuutusyhtiöiden vakavaraisuussäännökset, vastuuvelan laskenta ja vakavaraisuusvalvonta. Vakavaraisuusvaatimusten lisäksi direktiivissä on hallintojärjestelmää koskevia vaatimuksia. Solvenssi II myös yhdenmukaistaa valvontakulttuuria. Tarkoitus on parantaa vakuutuksenottajien, vakuutettujen ja korvauksensaajien turvaa ja sisämarkkinoiden toimintaa. Direktiivin myötä eri maissa toimivia vakuutusyhtiöitä on helpompi verrata keskenään.