Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Finanssisektorin vakavaraisuus eurooppalaisen keskitason yläpuolella

Finanssisektorin vakavaraisuus eurooppalaisen keskitason yläpuolella

Suomen finanssisektorin vakavaraisuus on pysynyt kokonaisuutena hyvänä, Finanssivalvonta (Fiva) kertoi tänään tiedotustilaisuudessa. Fiva kertoi myös pitävänsä asuntolainojen lainakaton ja pankkien muuttuvan lisäpääomavaatimuksen ennallaan. Finanssiala ry (FA) pitää päätöstä perusteltuna.

Finanssisektorin vakavaraisuus on Fivan mukaan pysynyt kokonaisuudessaan hyvänä. Nordean kotipaikan siirtyminen Suomeen heikensi odotetusti pankkisektorin vakavaraisuussuhdetta. Työeläkepuolella vakavaraisuus heikkeni hieman, henki- ja vahinkovakuutussektoreilla taas koheni.

”Eurooppalaisessa vertailussa Suomi on edelleen kärkipäätä”, totesi Fivan apulaisjohtaja Jyri Helenius tiedotustilaisuudessa.

Suomen pankkisektorin ydin- ja kokonaisvakavaraisuussuhteet olivat vuodenvaihteessa noin kaksi prosenttiyksikköä EU-alueen pankkien keskimääräistä tasoa korkeampia.

Samassa tilaisuudessa Fiva kertoi myös päätöksestään pitää uusia asuntolainoja koskeva lainakatto ja pankkien muuttuva lisäpääomavaatimus ennallaan. Myös FA katsoo, että nykyisessä talous- ja asuntomarkkinatilanteessa ei ole tarvetta kiristää makrovakauspolitiikkaa.

”Jos Suomen talouskehitys heikkenee edelleen, on arvioitava, onko makrovakauspolitiikkaa joltain osin aihetta keventää jatkossa”, toteaa Finanssiala ry:n pääekonomisti Veli-Matti Mattila.

Kotitalouksien velkaantumisessa erityisesti taloyhtiölainojen ja kulutusluottojen osuus on kasvanut. Fivan johtaja Anneli Tuominen toisti tiedotustilaisuudessa Fivan toiveen positiivisen luottotietorekisterin luomisesta. Myös FA:n mielestä on tärkeää, että Suomeen saataisiin positiivinen luottotietorekisteri mahdollisimman pian.

Fivan tiedote.