Talouskriiseihin saa usein perspektiiviä historiasta. Eräs mielenkiintoinen luettava on Adam Fergusonin jo vuonna 1970 kirjoittama kirja rahan kuolemasta (When Money Dies: the Nightmare of the Weimar Hyper-Inflation). Siitä on hiljattain otettu uusintapainos.
Kirja kuvaa Saksassa, Itävallassa ja Unkarissa valloilleen päässyttä inflaatiota 1920-luvulla. Tarina on selkäpiitä karmivaa tositeeveetä ajattelemattomasta ja edesvastuuttomasta talouspolitiikasta.
Kirja on terveellinen muistutus siitä, miksi meillä on muun muassa työeläkkeissä indeksisuoja. Samalla se kertoo siitä, mistä indeksissä pitää olla huolissaan. 1920-luvun inflaatiossa erityisiä häviäjiä olivat eläkeläiset. Heillä saattoi olla työnantajien maksamia indeksiin sitomattomia eläkkeitä. Jotkut olivat rakentaneet turvansa omien pankkisäästöjensä varaan luottaen, että koroilla ja säästöjä harkiten käyttämällä vanhuus on turvattu.
Hallitsematon inflaatio tuhosi näiden ihmisten elämisen edellytykset täysin. Työelämän 
ulkopuolella olevina heillä ei ollut mahdollisuutta neuvotella palkankorotuksista, joilla laukkaavien hintojen vauhtiin pääsi edes hetkeksi.
Suomalaisessa työeläkekeskustelussa puhutaan välillä kiivaastikin siitä, millainen eläkkeiden indeksiturvan pitäisi olla. Nykyisin keskustellaan lähinnä siitä, onko eläkkeiden ns. taitettu indeksi oikeudenmukainen vai pitäisikö palata takaisin ns. puoliväli-indeksiin. Puoliväli-indeksillä tarkoitetaan sitä, että indeksi on inflaation ja palkkojen kehityksen keskiarvo. Taitettu indeksi merkitsee sitä, että indeksi ylittää edelleen inflaation, mutta palkkojen painoarvo on pienempi.
Työeläkeindeksi turvaa eläkeaikamme siltä uhalta, jonka varalle se on rakennettukin. Eläkkeet säilyttävät ostovoimansa siinäkin tapauksessa, että nykyisen talouskriisin torjuntaan käytetyt keinot, väestöräjähdyksestä johtuva raaka-aineiden ja ruoan niukkuus tai ympäristön tuhoutuminen johtavat voimakkaaseen inflaatioon. Tämä on hyvä opetus mietittäessä hyperinflaation aikaa.
Indeksikeskustelu kohdistuu siihen, minkä verran eläkeläissukupolven on oikeutettua päästä osalliseksi palkkojen nousuna näkyvästä tuottavuuden kasvusta. Siirtyminen puoliväli-indeksiin toisi eläkeläisille suuremman osuuden tuosta tuottavuuden kasvusta. Samalla se merkitsisi kahdesta kolmeen prosenttiyksikön korotusta työeläkemaksuihin. Työeläkemaksun korotus taas on tulonsiirto aktiivisukupolvelta eläkeläisille.
Tällainen tulonsiirto tuskin parantaisi eläkeläisten turvaa. Pikemminkin se heikentäisi sitä, koska kansainvälisillä markkinoilla suomalainen työ tulisi yhä kalliimmaksi. Kansantalouden kilpailukyky taas näkyy varsin suoraan siinä, miten hyvin pystymme huolehtimaan lakisääteisestä eläketurvastamme.
Samalla on muistettava, että elinajan pidentyminen on jatkuvasti ylittänyt odotukset. Tämä merkinnee, että nyt työelämässä olevat eivät saa nauttia niin pitkistä eläkeajoista kuin nykyiset eläkeläiset. Sikälikin indeksimuutokseen liittyvä tulonsiirto työikäisiltä eläkeläisille ei kuulosta oikeudenmukaiselta.
Esko Kivisaari
Kirjoittaja on Finanssialan Keskusliiton varatoimitusjohtaja.
Kirjoitus on julkaistu 23.8.2011 Uutispäivä Demarissa.