Finanssimarkkinoiden vuosi on alkanut heitteisessä säässä. Osakekurssit ovat tulleet alas kautta linjan erityisesti pankkiosakkeiden painuttua yli 30 prosenttia vuodenvaihteen tasoilta. Talouskasvuennusteita niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin on vedetty alas. Myös bondimarkkinoilla on nähty suurta volatiliteettia.
Heilunta on keskittynyt pankkien liikkeeseen laskemiin vaihtovelkakirjalainoihin, erityisesti niin sanottuihin cocoihin. Syynä on ollut huoli siitä, että talouskasvun heikentyminen ja negatiivinen korkotaso iskevät pankkeihin ja lisäävät riskiä siitä, että niiden kuponkikorot jäävät maksamatta ja – jos oikein huonosti käy – cocoja joudutaan konvertoimaan omiksi pääomiksi.
Viime kuussa pienehkön paniikin aiheuttivat varsinkin Kiinan kasvuhuolet ja öljyn ja muiden raaka-aineiden hintojen lasku. Maailmantalouden suunta on nyt epävarma eikä epävarmuuden oleteta poistuvan ihan lähiaikoina. Mahdollisesti vuoristoradasta saadaan ”nauttia” koko tämä vuosi, ehkä pidempäänkin.
Varsinkin eurooppalainen pankkisektori on nyt painekattilassa. Eurooppalaisten suurpankkien johtajat ovatkin joutuneet rauhoittelemaan sijoittajia. Eteläeurooppalaisilla pankeilla on yhä paljon järjestämättömiä luottoja taseissaan. Italiassa maan koko pankkisektorin luotoista jo lähes joka viides on ongelmaluotto.
Samaan aikaan hyvänkin taseen omaavat eurooppalaiset pankit kärsivät heikentyvästä tuloksentekokyvystä negatiivisten korkojen nakertaessa korkokatetta. Lisäksi uutta sääntelyä EU- ja globaalitasolta on edelleen valmisteluputkessa, mikä vaikuttaa koko finanssisektorin tulevaisuudennäkymiin ja oman pääoman tuottovaatimuksiin.
Pankit ovat nyt liipaisimen alla herkemmin kuin muut osakkeet. Suurin huoli sijoittajilla näyttäisi olevan edelleen pankkien vakavaraisuus. Vaikka pankkiosakkeiden raju alastulo vaikuttaisi olevan ainakin osaksi ylimyyntiä, osa sijoittajista tuntuu epäilevän pidemmällä tähtäimellä, vastaako pankkien vakavaraisuus aidosti uusia, sääntelyn myötä merkittävästi kasvaneita vaatimuksia. Tästä kertoo muun muassa se, että monen pankin markkina-arvo suhteessa omiin varoihin on painunut poikkeuksellisen alas. Markkinoilla ei uskota, että vakavaraisuus pysyy raportoidulla tasolla, jos talouskehitys vielä heikkenee.
Kiistaton tosiasia on, että eurooppalainen pankkisektori kokonaisuudessaan on nyt paremmin pääomitettu kuin ennen finanssikriisiä. EU:ssa ja kansainvälisesti on tehty paljon työtä, että rahoitusjärjestelmä olisi vakaampi ja vastustuskykyisempi. Pankit ovat kartuttaneet viime vuosina pääomiaan ja rakentaneet maksuvalmiuspuskureita. Lisäksi pankit pitävät omia puskureitaan viranomaisvaatimusten lisäksi.
Suomessa uudetkin pääomavaatimukset täytetään jo kirkkaasti, sillä finanssisektori on ollut koko globaalin kriisiajan vakavarainen ja kannattava. Tilanne Euroopassa ei kuitenkaan ole kaikkialla läheskään yhtä hyvä. Monissa maissa tarvitaan lisäponnisteluja, jotta finanssiala saadaan täysin terveelle pohjalle. Tämä koskee etenkin Etelä-Eurooppaa.
Pankkiunioni on merkittävästi parantanut eurooppalaisten pankkien valvontaa. Pankkeja säännellään ja valvotaan tarkasti. Lisäksi EU:ssa on juuri otettu käyttöön uusi työkalupakki pankkikriisien ratkomista varten. Viranomaisille tuli sen myötä oikeus edellyttää pankin rakenteiden muuttamista, jos pankki katsotaan liian monimutkaiseksi. Pankeilta edellytetään, että niillä on riittävästi sellaisia pääoma- ja velkaeriä, joiden arvoa voidaan alentaa tai jopa nollata ongelmatilanteessa.
Suurimmilla pankeilla nämä vaatimukset ovat tiukimmat. Mikäli pankki ajautuu vakaviin ongelmiin, ongelmat hoidetaan ensisijaisesti pankkien omistajien ja velkojien kustannuksella. Myös heillä on siis intressi valvoa, miten pankki toimii. Riskilisien viimeaikainen kasvu erityisesti pankkien liikkeeseen laskemissa sijoittajavastuun instrumenteissa on lähtökohtaisesti terve ilmiö ja kertoo, että sijoittajat ovat hereillä.
Turbulenssissa on erinomainen asia, että suomalainen finanssiala on terveellä ja vakavaraisella pohjalla etenkin verrattuna monien muiden EU-maiden finanssialaan. Tässä tilanteessa ei ole oikea johtopäätös vetää Suomessa sääntelyä tiukemmalle. Kansalliset lisäsääntelytoimet, kuten järjestelmäriskipuskurien vaatiminen, asuntolainojen riskipainojen kiristäminen ja korkolattiakielto, helposti toteutuessaan kiristävät lainahanaa ja nostavat rahoituksen hintaa.
Yhteinen eurooppalainen talletussuoja ei myöskään istu tähän tilanteeseen. Uusia askeleita yhteisvastuussa ei pidä ottaa, koska pankkiunioniin sisältyvä yhteinen kriisinratkaisurahasto luo jo laaja-alaisen yhteisvastuun eurooppalaisten pankkien välille.
Vaikka turbulenssia on, siihen on varauduttu jo riittävästi.