Omaisuutta ei pidä pakkolunastaa vanhushoivaan – mutta kukaan ei maksa sellaisesta, minkä saa maksuttakin

Vanhuuden hoiva on latautunut aihe. Elinajanodote kasvaa, ja yhä useampi meistä joutuu miettimään, millaisissa oloissa haluaisi viettää elämänsä hauraimmat vuodet. Hoivakeskustelua käydään tietämättömyyden verhon takana: kukaan ei varmuudella tiedä, missä kunnossa on vanhana tai mitä palveluja silloin tarvitsee.

Kaikki haluavat toimivan ja oikeudenmukaisen hoivajärjestelmän, mutta sen toteuttaminen ei ole yksinkertaista. Ei varsinkaan tilanteessa, jossa Suomi on jämähtänyt heikon talouskasvun kierteeseen, väestö ikääntyy ja hoivapalveluiden rahoitus natisee liitoksissaan.

Latautuneissa keskusteluissa on helppo ajautua ääripäihin: kaikki on julkista, tai kaikki on kansalaisten vastuulla. Yksilöiden omaisuutta hyödynnetään hoivaan joko väkipakolla tai ei lainkaan. Väliin mahtuu kuitenkin monia vaihtoehtoja – myös sellaisia, joissa omaisuutta käytetään hoivaan vapaaehtoisesti.

Ei ole vaikea kuvitella ikäihmistä, joka asuu velattomassa omakotitalossa, mutta tarvitsee yhä enemmän apua arkeensa. Rahaa ei ole tilillä, vaan kaikki on kiinni kodin seinissä. Mitä väärää on siinä, jos vanhukselle tarjotaan tällaisessa tilanteessa mahdollisuutta käyttää asuntovarallisuuttaan hoivan rahoittamiseen?

======
Olennaista on se, että ihmiset
käyttäisivät yhä useammin varallisuuttaan
vapaaehtoisesti vanhuuden
hoivapalvelujen rahoittamiseen.
======

Vanhan sanonnan mukaan pakko ei ole kuin maksaa veroja ja kuolla. Pakollisia velvoitteita ei pidäkään lisätä kevyin perustein, eikä ole missään nimessä kannatettavaa takavarikoida väkisin kenenkään omaisuutta vastineeksi hoivasta. Silloin käy herkästi niin, että hoivan tarpeen lähestyessä omaisuus järjestellään nopeasti esimerkiksi lasten nimiin.

Olennaista on se, että ihmiset käyttäisivät yhä useammin varallisuuttaan vapaaehtoisesti vanhuuden hoivapalvelujen rahoittamiseen. Keski- ja hyvätuloisia täytyy kannustaa oman varallisuuden hyödyntämiseen, mutta ketään ei pidä pakottaa.

Mustavalkomaalauksen sijaan hoivan järjestäminen tulisi nähdä monisävyisenä palettina, jonka avulla jokainen voisi oman tilanteensa ja tahtonsa mukaan luoda itselleen mahdollisimman toimivat ratkaisut. Aineksista ei ole pulaa: esimerkiksi käänteinen asuntolaina ja kotitalousvähennys ovat oivia keinoja, joilla ihmiset voivat ottaa halutessaan enemmän vastuuta hoivastaan.

======
Mihinkään ei päästä siitä,
että tarvitsemme selkeästi määritellyn
palvelulupauksen julkisen terveydenhuollon
ja hoivan palveluista.
======

Tehtiin niin tai näin, mihinkään ei päästä siitä, että tarvitsemme selkeästi määritellyn palvelulupauksen julkisen terveydenhuollon ja hoivan palveluista. Ilman sitä keskustelu palvelujen tulevaisuudesta on kuin yrittäisi kasata tuhannen palan palapeliä ilman ohjekuvaa, joka näyttäisi kokonaisuuden. Mitä yhteiskunta tarjoaa ja riittääkö se minulle? Haluanko enemmän? Miten voisin täydentää julkista palveluntarjontaa? Olisinko valmis käyttämään varallisuuttani saadakseni enemmän? Tämä ajatusketju on laitettava yhä useammissa kodeissa liikkeelle, mutta ilman palvelulupauksen antamia vastauksia pohdinta ei johda mihinkään. Miksi käyttää omaa rahaa, jos saman saa yhteiskunnalta maksutta? On epäselvää, mitä hoivaan tarkalleen ottaen kuuluu, ja todellisuus vaihtelee aivan liikaa eri puolilla maata.

Huoli hoivasta on perusteltua – mutta niin myös sen rahoituksesta. Hoivan kysyntä kasvaa nopeasti ja valtio velkaantuu vielä nopeammin. Toimia tarvitaan ja hoivalupauksen avulla saisi kuvan siitä, miten palvelut saataisiin toimimaan. Viimeisten vuosien elämänlaatu ei voi olla arvailujen varassa.