On uskallettava päättää, millaista hoivaa vanhana Suomessa saa

Suomen väestö ikääntyy nopeasti. Vaikka työikäisten määrä voi kasvaa lievästi lähivuosikymmeninä maahanmuuton ansiosta, hoivan tarve kasvaa tätäkin nopeammin. Samaan aikaan julkisen sektorin kustannukset nousevat, ja osa hyvinvointialueista on jo taloudellisessa ahdingossa.

Hoivan rahoituksessa ja saatavuudessa on kiistatta merkittäviä ongelmia. Tällä hetkellä vanhushoivan taso vaihtelee suuresti alueittain, sillä niistä päätetään hyvinvointialueilla, eikä valtakunnallista ohjausta ole ollut. Tämä aiheuttaa alueellista epätasa-arvoa ja epätietoisuutta kansalaisten keskuudessa. Kansainvälisissä vertailuissa Suomi onkin erottunut epäedukseen alueiden välisestä eriarvoisuudesta palveluiden saatavuudessa.

Kesällä alkoi keskustelu vanhushoivan – ja laajemmin hoiva- ja terveyspalveluiden – tulevaisuudesta, ja keskustelu jatkuu edelleen. Keskustelu ei yksin ongelmaa vielä ratkaise, mutta se on välttämätöntä, jotta todellisiin ratkaisuihin voidaan lopulta päästä.

======
Tärkeä avain on julkinen palvelulupaus.
======

Mikä sitten ratkaisuksi tilanteeseen? Yhtä patenttiratkaisua ei ole, mutta tärkeä avain on julkinen palvelulupaus. Palvelulupauksella tarkoitetaan sitä, että valtiovalta määrittelee, millaisiin verovaroin kustannettaviin julkisiin terveys- ja hyvinvointipalveluihin kansalaisilla on oikeus ja mikä puolestaan jää kansalaisen omalle vastuulle.

Näin toimitaan jo nyt monissa muissa maissa, kuten Saksassa, Ruotsissa ja Norjassa. Siellä on määritelty kansallisella tasolla, millaisin kriteerein hoivan tarve määräytyy ja millaista hoivaa julkinen sektori tarjoaa. Selkeä ja julkinen määrittely olisi kaikkien etu. Nyt kansalaiset eivät tiedä, millaisiin palveluihin ovat oikeutettuja ja mihin eivät. Tällä hetkellä vaatimalla voi myös saada parempaa hoitoa. Palvelulupaus selkeyttäisi tilannetta myös valtiovallalle. Kun hoivan taso ja rajat olisi määritelty, kustannukset tulisivat näkyvämmiksi ja niiden ennakointi olisi mahdollista.

Väitteet siitä, ettei Suomessa voisi tehdä tällaista määrittelyä, ovat tuulesta temmattuja. Helsingin yliopiston terveydenhuollon tuotantotalouden apulaisprofessori Paulus Torkki on todennut, että Suomessa tehdään jo nyt piilopriorisointia siinä, mitä toimenpiteitä julkinen sektori tarjoaa ja mitä ei. Piilopriorisoinnin sijaan nyt tarvittaisiin julkisesti määritelty palvelulupaus ja näkymä tulevaan: millaista hoivaa kansalaisilla on lupa odottaa tulevaisuudessa.

======
Yksityinen hoiva täydentää julkista.
======

Kun julkisen hoivan taso on määritelty ja kansalaisten tiedossa, jokainen voi pohtia, riittääkö tämä taso vai haluaako julkista hoivaa täydentää. Jos henkilö itse tai hänen läheisensä toteavat julkisen hoivan riittämättömäksi, voisi julkisen hoivan lisäksi hankkia lisäpalveluja esimerkiksi yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta.

Mitä täydentävät palvelut voisivat olla? Yhtä selkeää vastausta ei ole, sillä jokainen meistä on erilainen – kuten tarpeemme ja toiveemmekin. Yksi voi kaivata lisää hyvinvointipalveluja, kuten jumppaa tai fysioterapiaa, toinen taas enemmän ulkoilua tai viikoittaista saunakäyntiä pesun yhteydessä.

Vaikka tällaisia palveluntarjoajia on tälläkin hetkellä jo jossain määrin, toimiva ja koko maan kattava markkina puuttuu. Markkinaa ei voi myöskään syntyä, jos sen reunaehtoja ei ole määritetty. Kun yhteiskunnan lupaama pohja ja rajat puuttuvat, ei ole tietoa, millaiseen markkinaan taloudellista toimeliaisuutta voisi luoda.

Hoivan täydentämisen on oltava vapaaehtoista – omaisuuden pakkolunastuksiin ei pidä lähteä. Tällaiset ratkaisut heikentäisivät luottamusta hyvinvointiyhteiskuntaan ja sukupolvisopimukseen sekä voisivat kannustaa siirtämään omaisuutta etukäteen lasten nimiin. Sen sijaan kansalaisille tulisi tarjota mahdollisuus varautua vanhuuteensa jo työelämän aikana esimerkiksi säästämisen, sijoittamisen tai myöhemmin käänteisen asuntolainan avulla. Myös hoivavakuutuksille voisi avautua markkina, kun julkisen hoivan taso ja rajat on selkeästi määritelty.

Keskustelu vanhushoivan ja sen rahoituksen tulevaisuudesta on ollut tarpeellinen alku. Seuraava askel on tehdä päätökset, joilla turvataan hoivan saatavuus ja laatu myös tulevina vuosikymmeninä.

Kirjoitus on julkaistu myös Kauppalehden Debatti-palstalla.