Tasavallan presidentti kutsui eilen satakunta suomalaista keskustelemaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kesäasunnolleen Kultarantaan. Aloite sopii erinomaisesti presidentti Sauli Niinistölle, joka on korostanut kansakunnan ylimmän johdon velvollisuutta toimia unilukkarina. Minulla oli tilaisuus alustaa keskustelua ulkopolitiikan arvoista ja intresseistä yhdessä Amnestyn Frank Johanssonin ja keskustelua johdatelleen Kalevan päätoimittaja Markku Mantilan kanssa.
Suomen valtiollisten valintojen pohjalla pitää jatkossakin olla vahva realismi. Pienen, eurooppalaiseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön sitoutuneen kansakunnan on tärkeää olla valinnoissaan fiksu, jotta voimme suurvaltojen eriävien intressien ristipaineissa varmistaa kansallisten intressien huomioimisen.
Pienen maan on korostettava vuoropuhelua. Meidän on käytävä keskustelua myös sellaisten kanssa, joiden arvot ovat meille vierailta. Arvot ovat mitä ovat, niitä ei voi poliittisilla päätöksillä nopeasti toisiksi muuttaa.
Kulttuurisia arvo-orientaatioita tutkinut Shalom H. Schwartz toteaa, että muun muassa pohjoismaiset arvot – pyrkimys harmoniaan, tasa-arvo ja älyllinen uteliaisuus – ovat kehittyneet vuosisatojen kuluessa.
Arvojen maantiede ei ole maailmansotien jälkeen olennaisesti muuttunut, vaikka maailma on käynyt läpi myllerryksiä.
Suomella ei ole varaa olla fundamentalisti missään asiassa. Tarvitsemme arvojen empatiaa; kykyä hahmottaa, että universaalit arvotkin voidaan nähdä erilaisista kulttuurisista lähtökohdista riippuen hyvin eri tavalla.
Ulkopolitiikkaamme ei saa rantautua ”sitku-mentaliteetti”. Tällä tarkoitan käsien nostamista pystyyn ja kanssakäymisen kylmäkiskoisuutta siihen saakka, kunnes ihmisoikeudet kaikkialla toteutuvat tavalla, joka vastaa omia standardejamme.
Paras tapa näyttää arvojen voimaa on olla avoimessa vuorovaikutuksessa myös sellaisten tahojen kanssa, jotka eivät jaa kanssamme samoja arvoja.
Urho Kekkonen totesi YK:ssa vuonna 1961, että ”näemme itsemme pikemminkin lääkärin kuin tuomarin osassa”. Minut palautti Kekkosen opin ääreen, kun kuulin, miten Pertti Torstila oli kertonut, mitä tarkalleen määrittelyn isä Ralph Enckell oli tarkoittanut: ”Lääkäri ei lähde siitä, että on itse aina oikeassa eikä siitä, että tietää kaikki vastaukset. Lääkäri ei julista. Hän ei käytä tunteisiin vaikuttavaa eetillistä kieltä, mutta hänen toimintansa on korkean eetillinen.”
Ovatko omatkaan asiamme läntisessä maailmassa aina niin hyvin? Maailman medioissa keskustellaan juuri Yhdysvaltojen verkkovakoiluohjelmasta. Valtaosa amerikkalaisista hyväksyy kansallisen turvallisuusviraston toimet, sillä niillä pyritään kansakunnan turvallisuuden vahvistamiseen. Onko siis kyse vapaan maan demokraattisesti tehdystä valinnasta? Onko demokratia sellainen arvo, että ihmisoikeuksien nimissä ihmisillä on vapaus myös rajoittaa omia vapauksiaan?
Meppinä osallistuin kansainväliseen verkostoon, jonka tavoitteena oli lakkauttaa kuolemantuomiot globaalisti.
Kuolemantuomion poistaminen on yksi harvoja eurooppalaisia yhdistäviä perusarvoja. Se yhdistää myös Euroopan neuvoston ja sen ihmisoikeusyleissopimuksen jäseniä.
Yhdysvallat ja Kiina ovat tämän arvon osalta päätyneet erilaiseen ratkaisuun. Kun me mepit yritimme puhua asiasta Kiinan johtajille, he vetosivat siihen, että heidän oikeusvaltionsa on lähempänä USA:ta kuin Eurooppaa ja syyttivät eurooppalaisia kaksinaismoralisteiksi jättäessämme USA:n käytännöt vähäisemmälle huomiolle.
EU:ssa pitää olla varovaisempia sen suhteen, missä asioissa luotamme esimerkin voimaan. On tärkeää edistää globaalia vastuunkantoa esimerkiksi ympäristö- ja veropolitiikassa.
Toimien tulee kuitenkin olla globaaleja tai ainakin mahdollisimman laajoja ollakseen toimivia. Meiltä pitää löytyä tarvittaessa myös nöyryyttä.
Yksi syy Suomen tappiolliseen kampanjaan YK:n turvaneuvostopaikasta lienee, että vaikutimme ylimielisiltä puolustaessamme kirkasoppisesti pohjoismaisia arvoja kuten sukupuolten tasa-arvoa, mielipiteen ja ilmaisun vapautta sekä kestävää kehitystä. Emme ymmärtäneet, että YK:n jäsenvaltioiden enemmistö pitää oppimestarointiamme arroganttina pullisteluna.
Tämä ei tarkoita, että meidän pitäisi ymmärtää kaikkea. Raja tulee aina vastaan jossakin.
On esimerkiksi ihan eri asia katsoa vierestä toimettomana sitä, että valtiolliset voimat tappavat, kiduttavat ja rampauttavat omia kansalaisiaan tai etnisiä vähemmistöjään. Esimerkiksi Bosnian sodat olivat EU:lle traumaattinen kokemus. Miten tuo tragedia pääsi tapahtumaan ja vielä aivan Euroopan sydämessä?
EU huomasi olevansa ilman USA:n apua kyvytön estämään joukkomurhan Srebrenicassa. Samantyyppinen tilanne kansainvälisellä yhteisöllä on käsissään tänä päivänä Syyriassa.
Olemme tottuneet ajatukseen EU:sta talouden jättiläisenä ja politiikan kääpiönä. Nyt meistä uhkaa tulla talouden raajarikkoinen jättiläinen.
Globaalitalouden mammutti, joka ei kykene uudistumaan ja sopeutumaan muuttuvaan ympäristöönsä.
Luotimme liian pitkään siihen, että rooli maailman suurimpana yhtenäisenä markkina-alueena antaa puhevaltaa myös talouskysymysten ulkopuolella.
Taloudellisella vahvuudella on valtava merkitys myös poliittiselle vallalle. Presidentti Niinistö tuntee tämän tematiikan enemmän kuin hyvin. Hän totesi jo ennen finanssikriisiä, että kolmas maailmansota käydään markkinatalouden asein.