Pankkien maksamat korvaukset ovat laastaria avohaavaan

Viime aikojen uutiset ovat kertoneet, miten monin keinoin verkkorikolliset ovat yrittäneet huijata suomalaisia, välillä valitettavasti onnistuneestikin. Suurin julkinen kiinnostus kohdistuu siihen, kuka maksaa huijauksesta aiheutuneet kulut: pankki vai asiakas itse.

Harvassa ovat olleet kysymykset siitä, miten rikollisuutta saataisiin kitkettyä. Tosiasia kuitenkin on, että vaikka korvaus helpottaa yksittäisen vahingonkärsijän tilannetta, ei niillä vaikuteta itse ongelmaan, rikollisuuteen. Päinvastoin pankkien maksamat korvaukset tuudittavat pahimmillaan ajatukseen, että on turvassa huijausten taloudellisilta seurauksilta, mikä voi lisätä huijarien onnistumismahdollisuuksia.

======
Huijauksissa on kyse taistelusta

rikollisuutta vastaan, ja pankki ja asiakas
ovat asiassa samalla puolella.
======

On pankkien, asiakkaiden ja koko yhteiskunnan etu, että huijaukset saataisiin estettyä ajoissa. Rikollisille valunut raha on pois laillisesta ja yhteiskunnalle hyvää tuottavasta toiminnasta, pankkien osalta esimerkiksi luotonmyönnöstä.

Pankkien keinot estää rikollisia maksuja ovat rajatut ja perustuvat pääasiassa varoituksiin. Pankit pyrkivät varoittamaan asiakkaitaan huijauksista monin eri keinoin ennakoivasti sekä silloin, jos pankin monitorointijärjestelmät huomaavat epäilyttäviä maksuja.

Korvauksia enemmän nyt tarvittaisiin pankkien ja asiakkaiden toimivaa yhteispeliä, kuten aiemmin pankkikorttien yleistyessä. Tällöin asiakkaiden piti opetella korttien turvallista käyttöä ja säilytystä, esimerkiksi ettei tunnuslukua saa säilyttää kortin kanssa samassa paikassa, saati kirjoittaa sitä korttiin. Nykyisin nämä ohjeet ovat ylivoimaiselle enemmistölle kortin käyttäjistä itsestään selviä. Seuraava pankkien ja asiakkaiden yhteinen haaste onkin oppia sähköisen maksamisen palveluiden käyttämiseen vastaavia turvatoimia. Vain toimivalla yhteispelillä saadaan laitettua piste huijarien rikollisille puuhille.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan