Sen edestään löytää minkä taakseen jättää

On tiistai 19.4.2011. Puhun joukolle finanssialan vaikuttajia pari päivää aiemmin olleiden eduskuntavaalien tuloksista ja niiden vaikutuksista suomalaiseen politiikkaan. Pieneen mustaan kirjaani, johon valmistelen ranskalaisin viivoin puheenvuorojeni keskeiset teemat, kirjoitan kolme asiaa: 1. Hallituksen toimintakyky, 2. Keltanokkien eduskunta ja 3. Epävakaus. Kaikki kolme pointtia päättyvät kysymysmerkkeihin.

​Nyt neljä vuotta myöhemmin nuo kysymysmerkit voi poistaa. Analyysi päättyneen vaalikauden haasteista osui oikeaan. Kuluneet neljä svuotta olivat poikkeuksellisen haastavat politiikan tekemisen näkökulmasta. Väkisin väännetty six-pack muuttui kauden lopulle tultaessa nelikoksi, jonka taivallus etenkin vaalikevään korvalla oli tuskallista seurattavaa. Välillä näytti jo siltä, että yhteinen tahto hallituspuolueiden välillä oli syntymäisillään, mutta sitten tapahtui jotain, jolla rivit taas rikkoutuivat. Lopulta selkeä yhteinen visio Suomen tulevaisuuden suunnasta jäi kokonaan puuttumaan.

Myös eduskunnan lainsäädäntötyö takkuili vaalikaudella. Ensimmäiset kolme vuotta hallituksen esityksiä tuli vain tipoittain ja kansanedustajat valittelivat vähäisiä töitään. Sitten vaalikauden loppupuolelle tuli varsinainen suma ja työskentely ruuhkautui pahasti. Ilmiö ei ole uusi eikä ainutkertainen, mutta oma osansa tilanteen kehittymisessä oli varmasti myös sillä, että mukana oli poikkeuksellisen runsaasti eduskuntatyön ensikertalaisia. Uutta näkökulmaa tarvitaan ja uudet edustajat tuovat sitä luonnollisella tavalla – tämä on hyvä asia. Mutta tärkeää on, että valtiopäivätyöhön suhtaudutaan heti ensimmäisestä päivästä lähtien vakavasti, perehdytään asioihin ja keskitytään parlamenttityöhön. Siis vähemmän viihdettä ja enemmän arkista ahkerointia.Tämä on sitäkin keskeisempää nyt, kun moni todellinen konkari joutuu jättämään eduskunnan.

Vaalikauden leimaa-antavin piirre on kuitenkin ollut toimintaympäristömme epävakaus. Tämä on ollut luonteeltaan erityisesti taloudellista, mutta geopoliittisen tilanteen kiristyessä myös poliittinen epävakaus on kasvanut. Talouden globaali kuva on koko vaalikauden ollut kovin sumuinen, eivätkä Ukrainan kriisi ja siitä seurannut EU:n ja Venäjän kahdenvälisten suhteiden kiristyminen ole ainakaan lisänneet eväitä talouden nopealle elpymiselle. Euroalueen kriisi on pikkuhiljaa hellittämässä otettaan valtaosassa Eurooppaa, vaikka yksittäisten jäsenvaltioiden osalta tilanne edelleen onkin kriittinen. Tällaisena aikana olisi tarvittu poikkeuksellisen hyvää poliittista toimintakykyä ja sopeutumista (vai pitäisikö paremminkin sanoa sopeuttamisesta?) uuteen todellisuuteen. Tämä tarvittava uudistuminen on tyssännyt kansalliseen eripuraan.

Nyt valittu eduskunta kohtaa maailman erilaisena kuin neljän vuoden takainen edeltäjänsä. Olennaiset asiat eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Toimintaympäristö on edelleen vaikea. Tulevan hallituksen toimintakyky on lähtökohtaisesti aivan yhtä suuri kysymysmerkki kuin viimeksi. Tälläkin kertaa uusia edustajia on runsaasti. Myös epävakaus jatkuu. Eikä Kreikkakaan ole pois pöydältä, kuten jotkut ehkä toivoisivat. Jotkut ovat sitä mieltä, että Kreikasta tulisi tehdä varoittava esimerkki ja maan tulisi irtaantua eurosta. Ajatuksena on, että tämä toisi euroalueelle kuria, kun kaikissa maissa tiedettäisiin, mihin holtiton meno ja sopimusten noudattamatta jättäminen johtavat. Epävakautta tämä kuitenkin varmasti lisäisi. Euro ei enää olisi peruuttamaton vaan uusimuotoinen kiinteiden valuuttakurssien järjestelmä, johon voidaan liittyä mutta josta voidaan tarpeen vaatiessa myös joutua lähtemään.

Äänestäjien tahtoa on toki kuunneltava. Hallituksen muodostajaksi nouseva Juha Sipilä on kuitenkin oikeassa korostaessaan luottamuksen merkitystä.

Vaalitulostakin tärkeämpää on myös, että maahan saadaan hallitus, jolla on mahdollisuus onnistua. Hallitus, jonka komplekseja ei Säätytalon hämärässä paineta villaisella ja jätetä riitoja riideltäväksi tulevaisuudessa. Hallitus, joka ei seuraavia neljää vuotta taistele strategisen hallitusohjelman perusasioista kuten nyt päättyneen vaalikauden hallitukset ovat joutuneet tekemään. Hallitus, jolla tilannekuva ja tahtotila ovat heti kättelyssä yhteisiä. Muutoin ei käännettä parempaan tapahdu.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä kolumnin kirjoittajaan