Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen pohdiskeli tällä viikolla Helsingin Sanomissa sote-uudistuksen tuomia paineita kuntaeläkkeisiin. Ratkaisuksi hän ehdotti työeläkejärjestelmästä maksettavaa siirtymämaksua paikkaamaan oletettua julkisen puolen eläkemaksutulon pienenemistä.
Soten aiheuttama tilanne on toki monenlaisen pohdiskelun arvoinen. Asiaa voidaan ajatella myös yksityisen sektorin TyEL-järjestelmän kannalta. Miten nyt tai menneisyydessä olisi suhtauduttu TyEL-järjestelmän piiristä tulleisiin ajatuksiin siirtymämaksusta?
90-luvun alussa Suomesta hävisi runsaasti työpaikkoja erityisesti yksityiseltä sektorilta. Siirtymämaksu olisi silloin saattanut olla mielenkiintoinen ratkaisu, etenkin kun julkinen sektori työllisti hyvin ainakin vähän pidemmällä aikavälillä. Pankkisektorilta katosi tuolloin lähes puolet työpaikoista. Syynä oli paljolti sektorin rakennemuutos, mutta myös automaatio ja työn tuottavuuden huomattava nousu.
Hyvästä esimerkistä käy myös vaikkapa metsäteollisuus, jossa työn tuottavuuden nousu on merkittävästi vaikuttanut työvoiman määrään. Näissä ja vastaavissa yhteyksissä ei kuitenkaan ole peräänkuulutettu siirtymämaksua. Tuskinpa tämä on ollut tyhmyyttä vaan ennemminkin alan sopeuttamista muuttuvaan ympäristöön. Jos TyEL:n yhteydessä olisi tällöin puhuttu siirtymämaksusta tai muusta ulkopuolelta tarvittavasta rahoituksesta, se olisi luonut vakavaa epäluottamusta eläketurvaan.
Kietäväisen ajatukset siirtymämaksusta antavat myös mielenkiintoisen kuvan suhtautumisesta omien rahoittajien mahdollisuuksiin. Ajatuksena on ilmeisesti, että kuntapohjaiset, maakuntiin siirtyvät toimijat ovat peruuttamattomasti kilpailukyvyttömiä uudessa sote-maailmassa.
TyEL-järjestelmän rahoittajat, yksityiset yritykset, ovat hyvin suurelta osin avoimessa kansainvälisessä kilpailussa. Olisi melko erikoista, jos työeläkeyhtiöt suhtautuisivat toimintaansa ajatuksella, että yritykset eivät kilpailussa pärjää ja kaikki tuotanto siirtyy ulkomaille. Kukaan ei ole haikaillut tähän tilanteeseen ratkaisuksi ulkopuolista siirtymämaksua. Sen sijaan yritykset ovat sopeuttaneet toimintaansa ja suomalaisen elinkeinoelämän edellytyksiä kilpailuun on tuettu avoimessa maailmassa.
Olisi melko erikoista, jos työeläkeyhtiöt suhtautuisivat toimintaansa ajatuksella, että yritykset eivät kilpailussa pärjää ja kaikki tuotanto siirtyy ulkomaille.
Kuntapuolella yksityistä puolta suurempia kustannuksia aiheuttavat aiemmat, ennen 90-luvun puoliväliä ansaitut eläke-edut. Näitä on edelleen työelämässä olevilla henkilöillä, joiden työsuhde on jatkunut pitkään. Työnantajat ovat näiden työntekijöiden osalta maksaneet eläkemaksut ja toki olettavat maksaneensa riittävästi. Jos tällainen työntekijä siirtyy TyEL:n puolelle, hänen ansaitusta etuudestaan leikataan pois niin sanottu lisäeläketurva. Tällöin joko työntekijän eläketurva heikkenee tai työnantaja joutuu ikään kuin toiseen kertaan maksamaan eläkemaksut leikkauksen osalta.
Joka tapauksessa siirtymän yhteydessä Kevan eläkelupaus alenee ja kustannukset pienenevät. Kevan voisi olettaa olevan tyytyväinen tällaisiin siirtoihin. Sikäli onkin yllättävää, että Keva haluaisi näistä eläke-eduista siirtymämaksun, joka osuisi työnantajaan ikään kuin kolmanteen kertaan. Vieläpä etuudesta, jota Keva ei koskaan maksa.
Sote on tärkeää järjestää niin, että me veronmaksajina saamme laadukkaat palvelut kohtuullisilla kustannuksilla. Mikäli nykyiset rakenteet eri osiltaan estävät sen, niin toivottavasti ne muuttuvat sen sijaan, että soten tavoitteista tingitään vanhojen rakenteiden ylläpitämiseksi.