Maamme pitää olla mukana vahvistamassa reilun kilpailun edellytyksiä. Suomen on aika omaksua uudelleen aktiivinen ja aloitteellinen rooli Euroopan unionin kehittämisessä ja vahvistamisessa. EU-jäsenyys on keskeinen osa poliittista ja taloudellista identiteettiämme.
Nykyisellä tiellä jatkaminen voi johtaa umpikujaan, kuten viimeaikaiset tapahtumat Britanniassa ja monissa muissakin EU-maissa osoittavat. Myöskään entistä tiiviimpi ja liittovaltiomaisempi EU ei ole realistinen vaihtoehto.
Keskittyminen vain yhteismarkkinoihin voisi olla mahdollinen kehityssuunta talous- ja rahaliitto Emun ulkopuolella oleville EU-maille. Emu-maiden kannalta tähän sisältyy kuitenkin riskejä, koska yhteinen valuutta edellyttää toimiakseen pitkälle menevää koordinaatiota talouspolitiikan eri alueilla.
Vastedes EU:n tulee keskittyä aiempaa harvempiin politiikan alueisiin mutta mennä niissä aiempaa syvemmälle. Se auttaa keskittämään EU:n toimintaa ja mahdollistaa sääntelyn vähentämisen vähemmän tärkeiksi koetuilla alueilla.
Olennaista on reilun kilpailun edellytysten vahvistaminen EU:ssa niin finanssimarkkinoilla kuin muillakin aloilla. Samalla on pidettävä huolta unionin kilpailukyvystä suhteessa muihin talousalueisiin.
Tarvittaessa jäsenmaat voivat edetä joillain politiikka-alueilla myös eritahtisesti, mikäli kaikki eivät halua osallistua yhteistyön syventämiseen. Olennaista on turvata tällöinkin yhteismarkkinoiden toimivuus ja reilun kilpailun edellytykset. EU:n sisälle ei saa luoda keinotekoisia rajoja, jotka pirstovat markkinoita ja heikentävät niiden toimintaa.
Pankkiunionin tehtävänä on luoda vakautta euroalueen rahoitusjärjestelmään. Finanssiala kannattaa pankkiunionia, mutta yhteisvastuun lisäämisessä on edettävä varovaisesti. Taustalla on huoli moraalikadon yleistymisestä. Näkemykseen vaikuttavat myös huomattavat erot Emu-maiden talouksien ja finanssisektorien kunnossa.
Euromaiden pankkijärjestelmissä on järjestämättömiä saamisia yhteensä yli 900 miljardin euron edestä. Maiden väliset erot ovat suuria. Suomessa järjestämättömien saamisten osuus kaikista saamisista on noin puolitoista prosenttia, kun taas Kreikassa ja Kyproksella se on yli 40 prosenttia.
Järjestämättömät saamiset ja muut ongelmalliset tase-erät jarruttavat talouden elpymistä. Nämä ongelmat on hoidettava elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin ja valtiontukisääntöjen mukaisesti. Ensisijaisesti ongelmat on ratkaistava markkinaehtoisesti ja sijoittajavastuun avulla. Yhteisvastuuseen perustuvaa eurooppalaista ”roskapankkia” ei tule perustaa.
Myös pääomamarkkinoiden integraation syventämiselle voi nostaa peukkua. Tämä on tehtävä ensisijaisesti poistamalla esteitä, ei luomalla uutta sääntelyä. Olennaista on myös markkinaehtoisuus – julkinen valta ei saa ohjailla pääomien kohdentumista taloudessa.
Nykyisen laajuisessa Emussa ei ole edellytyksiä eikä tarvetta fiskaaliunionin kehittämiseen. Eurobondien eli euromaiden yhteisten joukkovelkakirjojen käyttöönotto merkitsisi pitkälle vietyä yhteisvastuuta, johon liittyisi suuri moraalikadon riski. Eri maiden kilpailukyky- ja ylivelkaantumisongelmat tulisi ratkaista kestävällä tavalla ennen kuin eurobondien käyttöönottoa voitaisiin edes harkita.
On mahdollista, että osa euroalueen maista vie yhdentymistä entistä syvemmälle. Suomen on oltava tässä kehityksessä mukana.
Yhteinen budjetti tai muu suhdannetasausmekanismi voi tulla kyseeseen vain sellaisten maiden välillä, jotka ovat tulotason, työmarkkinoiden ja muun markkinoiden toimivuuden osalta samankaltaisia. Muuten budjetista muodostuu uusi automaatti, jolla rahaa kanavoidaan muutamien maiden tarpeisiin.
Aktiivinen rooli EU:n vahvistamisessa ei tarkoita, että kansallisesti tärkeitä asioita pitää luovuttaa unionille. Esimerkiksi sosiaalisen ulottuvuuden syventämisessä on tärkeää pitää huolta, että suomalaiseen sosiaaliturvaan kuuluvaa lakisääteistä eläketurvaa koskevat päätökset tehdään vastedeskin Suomessa.
Suomessa vallitsee laaja poliittinen yhteisymmärrys siitä, ettei EU:ssa pidä marginalisoitua. Nyt pitää kaivaa aloitteellisuus naftaliinista ja osallistua aktiivisesti EU:n uuden suunnan määrittämiseen.
Kirjoitus on alun perin julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 12.4.