Syytinkivanhuuteen ei pidä palata eikä naisia ajaa kotiin – perinnöt lihoiksi

Muiden päälle kaatuvien ongelmien lisäksi Suomessa on pohdittava, johtaako julkisen talouden heikkeneminen tilanteeseen, jossa vanhuksille ei ole riittävästi ympärivuorokautista hoitoa. Hoivan kysyntä kasvaa, emmekä voi välttää keskustelua siitä, mihin sosiaali- ja terveydenhuoltoon kanavoidut rahat riittävät jatkossa.

Varman toimitusjohtaja Risto Murto ehdotti, että aikuisten lasten olisi tulevaisuudessa otettava enemmän vastuuta ikääntyneistä vanhemmistaan. On totta, että mikäli julkista taloutta ei saada tasapainoon, emme voi luvata samaa hoivaa kuin ennen – vaikka haluaisimme.

Väestön ikärakenteen ja vaatimattoman tuottavuuskehityksen takia Suomelle ennakoiduissa kasvuluvuissa ei ole hurraamista, ja onkin todennäköistä, että palveluiden osalta moni aiemmin selviönä pitämämme asia on ajateltava uudelleen.

Sote-järjestelmän ongelmat liittyvät olennaisesti siihen, ettei selkeästi määriteltyä palvelulupausta ole. Ilman selkeää linjausta julkisen terveydenhuollon ja hoivan tarjoamista palveluista kansalaisen oikeudet jäävät epäselviksi ja järjestelmä muodostuu vaikeasti johdettavaksi. On piinallista joutua arvuuttelemaan, millaiseen verovaroista kustannettavaan terveydenhuollon ja hoivan palveluvalikoimaan kukin on oikeutettu.

Finanssiala on kannattanut palvelulupauksen määrittelyä sosiaali- ja terveydenhuollossa jo toistakymmentä vuotta. Sotepalvelujen selkeämmällä määrityksellä yksityisten palveluiden tarjoaminen olisi helpompaa ja kansalaiset voisivat pohtia, haluavatko täydentää julkisen puolen tarjontaa vakuutuksilla ja muilla yksityisillä ratkaisuilla.

Erityisesti keski- ja hyvätuloisia tarvitaan talkoisiin. Yksityistä varallisuutta tulisi käyttää nykyistä enemmän julkisen rahoituksen rinnalla hyvinvoinnin ja hoivan turvaajana. Käänteiset asuntolainat ovat yksi keino vapauttaa pääomia seinistä palveluihin, ja tämän mahdollistamisessa finanssialan yhtiöt ovat avainasemassa.

======
Tavallisimmin suomalainen varautuu säästöillään ”pahaan päivään”, mutta onko tarkoituksenmukaista, että suomalainen on rikkaimmillaan kuolinpäivänsä aamuna? 
======

Oman varallisuuden hyödyntämiseen täytyy kannustaa. Keskimäärin kaikkein varakkaimpia kansalaisia ovat 65–75 –vuotiaat, vaikkei kaikilla toki merkittäviä varoja olekaan. Maksetun asunnon ja muun kiinteän omaisuuden lisäksi iäkkäämmän polven säästöjä ja sijoituksia on usein kertynyt talletuksiin sekä rahastoihin ja osakkeisiin.

Tavallisimmin suomalainen varautuu säästöillään ”pahaan päivään”, mutta onko tarkoituksenmukaista, että suomalainen on rikkaimmillaan kuolinpäivänsä aamuna? Perintöjen pistäminen lihoiksi voisi tuoda turvaa elämän ehtoopuolella.

Kotitalousvähennystä juuri heikennettiin, mutta päätöstä tulisi tarkistaa vähintään tapauksissa, joissa palveluja ostetaan iäkkäiden hoivatarkoituksiin. Verovähennystä kannattaisi kehittää iäkkäiden kotona asumista suosivaksi.

======
Välittämisen henkeä on vaalittava, mutta välittämisen keinojen on elettävä ajassa.
======

Tulevaisuuden kehitys ei saa johtaa siihen, että vain naiset ovat töidensä lisäksi kotona hoivaamassa vanhuksia. Hoivavastuun kasautuminen naisille olisi äärimmäisen ongelmallista niin taloudellisesti, yhteiskunnallisesti kuin sukupuolten tasa-arvon kannalta.

Aikoinaan agraari-Suomessa syytinki merkitsi järjestelyä, jossa vanha isäntä tai emäntä luovutti tilan nuoremmille ja sai lähipiiriltään vastineeksi katon pään päälle, ruokaa ja hoivaa loppuiäkseen. Syytinkivanhusten paluu ei sovi kaupungistuneen nyky-Suomen oloihin, vaan tarvitsemme kokonaan uudenlaisia ratkaisuja hyvinvointiyhteiskunnan uhkaavasti rakoilevan rahoituksen paikkaamiseksi. Välittämisen henkeä on vaalittava, mutta välittämisen keinojen on elettävä ajassa.