Työmarkkinajärjestöt pääsivät tällä viikolla sopuun työllisyys- ja kasvusopimuksen kolmannesta vuodesta. Kuten Elinkeinoelämän Keskusliiton nokkamies Jyri Häkämies totesi, ratkaisu on kohtuullinen ja maltillinen. Olennaista on, että sovun syntyminen takaa reiluksi vuodeksi työrauhan. Rauhan ajan pidentäminen luo yrityksillemme edellytyksiä investoida ja lisätä työpaikkoja. Lisäksi mahdollisuudet saada aikaan laajempi yhteiskuntasopimus paranivat, vaikka toki yhteiskuntasopimuksen tiellä on vielä monia mutkia matkassa.
Yhteiskuntasopimuksen osalta on keskusteltu eniten suomalaisen kilpailukyvyn parantamisesta työaikaa pidentämällä. Vähemmän on puhuttu siitä, millaisia porkkanoita palkansaajille sopimukseen tulisi sisällyttää. Elinkeinoministeri Olli Rehn on esittänyt henkilöstön osallisuuden kasvattamista yritysten päätöksenteossa. Elinkeinoelämä on perinteisesti ollut nuiva näille ajatuksille. Korporaatioidenkin on kuitenkin uudistuttava, muutoin ei Suomi tästä mihinkään nouse.
Finanssialalla on saavutettu erinomaiset lähtökohdat alan työmarkkinoiden kehittämiselle yhteistyössä palkansaajajärjestöjen kanssa ns. Hyvinvoiva finanssiala -hankkeella. Olemme yhdessä rakentamassa finanssialasta hyvinvoivaa toimialaa siten, että se on samaan aikaan omistajilleen tuottava ja markkinoilla kilpailukykyinen ja samalla työntekijät voivat hyvin. Lähtökohtana on finanssialan työnantajien ja työntekijöiden yhteinen tahtotila oppia ymmärtämään alaa kohtaavia voimakkaita muutostekijöitä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun alan tulevaisuudesta ollaan hakemassa yhteistä näkemystä näin laajasti. Olen sitä mieltä, että yhteistyöllä olemme löytäneet tahtotilan paremmin kuin pysymällä molemmin puolin vanhoissa poteroissa.
Kiperimpiä työmarkkinauudistuksen asioita on varmasti ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistaminen. Eri tahojen välillä lienee tästäkin asiasta ymmärrys, että jotain turvajärjestelmälle on tehtävä. Sen jälkeen mielipiteet hajautuvat. Tärkeintä kuitenkin on, että hallitus pitää kiinni hallitusohjelmasta eikä tyydy tässä asiassa huonoihin kompromisseihin.
Suomalaisessa keskustelussa työmarkkinoiden joustavoittamisesta ja työttömyysturvasta on usein katsottu naapuriamme Tanskaa. Syytä onkin. Uutiset sieltä kertovat, että työllisyyspolitiikan uudistukset ovat johtaneet siihen, että työntekijät voivat monilla aloilla jopa kilpailuttaa työnantajia. Tanskan malli, jossa muun muassa alle 25-vuotiaat työkykyiset nuoret saavat ainoastaan puolen vuoden ajan vastikkeetonta työttömyyskorvausta valtiolta, vaikuttaa toimivalta. Tämän jälkeen heidän on joko opiskeltava tai otettava vastaan työpaikka. Työttömyysturva on aluksi korkeampi mutta laskee myöhemmin. Pyrkimys löytää työ- tai opiskelupaikka on todellinen, sillä ohjaus opintoihin ja työnhakuun on aktiivista.
Tanskan mallissa on sopivasti yhdistetty kannusteita ja sanktioita. Nopea töihin patistaminen toimii erityisesti nuorilla, joille työttömyyden kielteiset seuraukset ovat kouriintuntuvampia. Myönteistä on myös paikallisen sopimisen suosiminen. Joustavuus lisääntyy, kun eri tilanteissa oleville ihmisille voidaan tarjota erilaista turvaa.
Yhteiskunnalla on oikeus edellyttää jäseniltään vastinetta hyvinvoinnilleen. Kuten vasemmistoliiton johtoon pyrkivä kansanedustaja Jari Myllykoski eduskunnan täysistunnossa 16.6. totesi: ”Jos ei meillä tässä maassa ole yrittäjiä ja yrityksiä, niin ei meillä työläisillä ole käsipareille töitä.” Touché! Juuri näin, työkykyisten ja -ikäisten ihmisten on lähtökohtaisesti tehtävä jotain hyvinvointinsa eteen. Vapaamatkustajat nakertavat järjestelmää ja vääristävät huoltosuhdetta aktiivisten ja passiivisten välillä. Siksi Suomessakin on siirryttävä aktiivisempaan työllisyyspolitiikkaan. Kun yhä harvempi on mukana työelämässä tai yrittäjänä maksamassa veroja ja yhä useampi aktiivielämän ulkopuolella, syntyy epäsuhta, joka vaatii korjausta.
Osallistuin vuosia sitten Brysselissä aamiaistilaisuuteen, jonka puhujana oli silloinen EU-komission varapuheenjohtaja, saksalainen demarikomissaari Günther Verheugen. Olin pudota tuolilta, kun tämä brysseliläis-berliiniläisen suunnitelmatalouden airut siteerasi Ronald Reagania. Verheugen totesi Reaganin todenneen, että hänen mielestään yksi pahaenteisimpiä lausahduksia politiikkojen suusta on: ”I am from the government. I am here to help you.”
Hallitukset ja poliitikot voivat hyvistä aikomuksista huolimatta tehdä suhteellisen vähän yritysten hyväksi. Yhteiskuntasopimukselle on kuitenkin selkeää tilausta ja hallitus voi parhaimmillaan oikoa mutkia työmarkkinaparttien sovun tieltä. Yhteiskuntasopimuksen on kuitenkin oltava fiksu vaihtokauppa. Päättäjien on uskallettava antaa yrityksille vapautta, mutta vapauden vastineeksi yhteiskunnan pitää edellyttää yrityskansalaisiltaan vastuuta niin ihmisten kuin ympäristönkin hyvinvoinnista. Tähän vastuuseen on osallistettava myös työntekijät.
Kirjoitus on julkaistu Taloustaidossa