Lausunto

Valtioneuvoston selonteko kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta Agenda2030:sta Kohti hiilineutraalia hyvinvointiyhteiskuntaa

Finanssiala ry pitää valtioneuvoston selontekoa kannatettavana ja esittää muutamia täydennyksiä

  • Toimintaohjelma Agenda 2030 on laaja ja tarkastelee lähinnä julkisen sektorin toimia ja rahoitusta kestävän kehityksen edistämisessä. Finanssiala ry (FA) huomauttaa, että kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen vaatii runsaasti myös yksityistä rahoitusta. Toimintaohjelmassa voitaisiin tarkastella, miten yksityinen ja julkinen rahoitus voisivat parhaiten täydentää toisiaan sekä miten kannustaa yksityisiä rahoittajia mukaan Agenda 2030 tavoitteita edistäviin hankkeisiin.
  • Kirjauksiin kansallisesta yritysvastuulaista toteamme, että EU:ssa on parhaillaan meneillään selvitystyö EU-laajuisen yritysvastuulain tarpeesta ja muodosta. Suomen ei tule ryhtyä kansallisiin päällekkäisiin toimiin ennen kuin selviää, mitkä yritysvastuuseen liittyvät kysymykset ratkaistaan EU:n toimesta.
  • Liittyen tavoitteisiin 4, 8 ja 10 haluamme korostaa talousosaamisen merkitystä ihmisten tasa-arvoisen yhteiskunnallisen osallisuuden kannalta.

Eduskunnan talousvaliokunta (TaV)
VNS 3/2020 vp

1        Yksityinen rahoitus osana kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista

Euroopan komissio on arvioinut, että EU:n ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttaminen vaatii 175–290 miljardia euroa vuosittaisia lisäinvestointeja. On selvää, että tällaisten summien kokoaminen ei onnistu pelkästään julkisista varoista. Viime vuosina EU onkin ryhtynyt kunnianhimoisesti ohjaamaan finanssimarkkinoita kohti kestävämpää rahoitustoimintaa, ja kestävän rahoituksen markkinat ovat kasvaneet voimakkaasti sekä Euroopassa että globaalisti.

Sijoittajat ja lainoittajat etsivät osin sääntelyn ajamina, mutta enimmäkseen markkinaperusteisista syistä rahoituskohteita, jotka ovat linjassa kestävän kehityksen päämäärien kanssa. Tämä Agenda 2030:n kannalta suotuisa kehitys kannattaisi huomioida myös toimintaohjelmassa, ja arvioida, olisiko joidenkin tavoitteiden kohdalla mahdollista ja kannattavaa miettiä myös yksityisen rahoituksen roolia tavoitteiden saavuttamisessa. Kannustamme yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuuteen myös laajemmin.

Ilmastotavoitteiden kannalta kannattaa huomata EU:n kestävän rahoituksen taksonomia, jolla luodaan yksityisille sijoittajille kriteerit sille, millaista taloudellista toimintaa voidaan kutsua kestäväksi. Taksonomian mukaisille kohteille on todennäköisesti helppo löytää tulevina vuosina yksityisiä rahoittajia, ja siksi tällaisten toimien yleistymistä Suomessa kannattaisi edistää esim. yrityksille tarjottavan asiantuntija-avun muodossa.

2        Yritysvastuuta kannattaa edistää EU-tasolla

Ohjelmassa mainitaan hallituksen teettämä selvitys erilaisista vaihtoehdoista kansalliselle yritysvastuulaille. FA kannattaa yritysten toiminnan ja alihankintaketjujen kehittämistä huomioimaan entistä paremmin ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutukset, ja ennalta ehkäisemään niille mahdollisesti aiheutuvat haitat. Yritysten valtioiden rajat ylittävän toiminnan ja tasapuolisen kilpailun huomioon ottaen katsomme, että paras tapa yritysvastuun kehittämiseen Suomessa on edistää EU-tasoisia toimia.

EU-komissio on käynnistänyt parhaillaan auki olevan konsultaation erilaisista vaihtoehdoista yritysten asianmukaisen huolellisuuden varmistamiseksi. Tulevina viikkoina julkaistaan EU:n kestävän rahoituksen strategia, johon odotettavasti sisältyy myös ehdotus tai ehdotuksia yritysten kestävämmän toiminnan edistämiseksi. Suomen tulee aktiivisesti vaikuttaa näihin EU:n toimiin, ei luoda päällekkäistä kansallista sääntelyä.

3        Talousosaaminen keskeisessä asemassa taloudellisen tasa-arvon mahdollistajana

SDG-tavoitteet 4, 8 ja 10 liittyvät tasa-arvoiseen koulutukseen ja talouskasvuun sekä eriarvoisuuden vähentämiseen. Toimintaohjelmassa käsitellään näihin liittyviä toimia laajasti, mutta jäimme kaipaamaan talousosaamisen mainitsemista yhtenä keskeisenä keinona vähentää ihmisten taloudellista eriarvoisuutta. Suomen Pankki on juuri antanut ehdotuksensa kansalliseksi talousosaamisen strategiaksi, ja toivomme Suomen hallituksen toteuttavan suositellut toimenpiteet.

Talousosaamisella on suuri vaikutus ihmisten henkilökohtaisen riskienhallinnan ja elämänlaadun kannalta. Riittävät tiedot oman talouden hallinnasta ovat edellytys kotitalouksien taloudelliselle vakaudelle.

FINANSSIALA RY

Lea Mäntyniemi