5000 kaatuu sairaalakuntoon – liukkaat eivät ole leikin asia

Neljä kymmenestä suomalaisesta on liukastunut viime talven aikana. Ja joka toinen loukkaa itsensä kaatuessaan. Harmittomien mustelmien ja ruhjeiden lisäksi vuosittain lähes 5 000 henkilöä joutuu sairaalahoitoon liukastumisen vuoksi ja kustannukset ovat miljoonaluokkaa.

Osastonylilääkäri Lauri Handolin Töölön sairaalasta kertoo, että tyypillisimmät vammat kohdistuvat nilkkaan, sääreen, ranteeseen tai olkapään alueelle. ”Liukastumisista aiheutuneet vammat ovat yleensä ruhjeita kuten mustelmia tai vääntymisiä ja venähdyksiä sekä murtumia. Vakavampia vammoja sattuu harvemmin.” Töölön sairaalassa on Handolinin mukaan hoidettu joitain liukastumispotilaita, mutta niin sanotusti ruuhkapiikkiä ei vielä tänä talvena ole havaittu.

Kustannukset miljoonaluokkaa

Jää- tai lumikelillä kaatumisten takia yön yli sairaalahoitoon joutuu vuosittain yli 5 000 henkilöä. Tilastojen* mukaan liukastumiset aiheuttavat 26-29 miljoonan euron sairaalahoitokustannukset vuosittain. Tämän lisäksi tulee kustannuksia sairauspoissaoloista, päivärahoista, vakuutuskorvauksista, työkyvyn menetyksistä sekä lääkkeistä. Lauri Handolinin mukaan nilkka- tai sääriluun murtumat voivat viedä työikäisen potilaan jopa kahdeksi, kolmeksi kuukaudeksi sairaslomalle. ”Tyypillisin liukastuja on työikäinen ja perusterve. Liukastuminen on yleensä ollut puhtaasti tapaturma kun esimerkiksi liukkautta lenkkipolulla ei ole havaittu pakkaslumen alta.”

Liukkaus voi yllättää – ennakoimalla voi varautua

Talvijalankulun turvallisuutta edistävän Pysy pystyssä -kampanjan puheenjohtaja Kaarina Tamminiemi SOSTE ry:stä kertoo, että liukkaus voi yllättää kenet tahansa. ”Esimerkiksi lenkkeilijän kannattaa talvikuukausina kiinnittää huomiota jalkineisiin ja turvautua vaikkapa nastakenkiin”, Tamminiemi kertoo. ”Kampanjalla pyrimme kertomaan, että liukkaisiin olosuhteisiin voi varautua ja vammoilta voi välttyä. Ennakoiminen, oikeanlaisten jalkineiden valitseminen sekä kunnosta huolehtiminen edesauttavat turvallista liikkumista talviaikaan”, Tamminiemi kertoo. Talvijalankulun turvallisuutta edistävä kampanja antaa vinkkejä jalkineostoksille: 1. Tarkasta talvikengän pohja. Hyvissä liukkaan kelin kengissä on matala, leveä kanta, voimakkaasti kuvioitu pohja ja pehmeä pohjamateriaali. Kokeile myös nastakenkiä. 2. Tuunaa tarvittaessa. Suutarilla voi vaihtaa kengän muoviset korkolaput pitävämpiin kumisiin. 3. Varmista liukuesteen laatu. Turvallisessa liukuesteessä on CE-merkintä. 4. Sovita ensin ja osta vasta sitten. Liukuesteet kannattaa sovittaa ennen ostamista niihin kenkiin, missä niitä pääasiallisesti tullaan käyttämään. www.pysypystyssä.fi #pysypystyssä Jalankulkijoiden liukastumisia selvitettiin viime talvena. Neljä kymmenestä kyselyyn vastanneesta oli kaatunut liukastumalla kuluneen tai edellisen talven aikana. Tutkimuksen suoritti Liikenneturvan toimeksiannosta TNS Gallup Oy. Tiedot kerättiin internetpaneeli GallupForumissa joulukuussa 2014. Kyselyyn vastasi 1 656 suomalaista. Tutustu kyselyn tuloksiin: http://www.liikenneturva.fi/sites/default/files/materiaalit/Tutkittua/liukastumiset_1_2015.pdf * THL:n tilastot Pysy pystyssä -kampanja edistää talvijalankulun turvallisuutta. Kampanjassa mukana ovat: Aivovammaliitto, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Finanssialan Keskusliitto, Ilmatieteen laitos, Liikenneturva, Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK, Suomen Punainen Risti, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Kuntaliitto, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos, LähiTapiola, Nikander ja Wiinikka Oy, Taitavat Suutarit ry sekä Sarva-nastakengät