Asunto-osakekirjat sähköisiksi – aikaa ja rahaa säästyy

Suuri osa suomalaisten kansallisvarallisuudesta on paperisena asunto-osakkeena pankin holvissa joko lainan vakuutena tai tallelokerossa. Asunto-osakkeita ja taloyhtiöitä koskevia tietoja on lisäksi kerättyinä erilaisiin viranomaisten pitämiin rekistereihin, mutta ajantasaisia tietoja ei saada mistään. Paperisista asunto-osakekirjoista luopumista ja sähköistä rekisteriä on pohdittu Suomessa jo kymmenisen vuotta, mutta hanke ei ole edennyt. Ympäristöministeriö tarttui asiaan viime vuonna ja selvitys asunto-osakkeiden sähköisestä rekisteristä valmistui ennen vappua. Finanssialan Keskusliitto (FK) oli työryhmän työssä mukana.

Sähköinen asunto-osakkeiden rekisteri virtaviivaistaa asuntokaupan koko ketjua ja helpottaa asuntolainojen ja panttausten käsittelyä sekä vakuushallintaa. Noin puolellatoista miljoonalla suomalaisella on asunto-osakkeita. Suomi on sähköisten palveluiden edelläkävijä, eivätkä asuntojen tiedot saisi olla hajallaan eri rekistereissä. Finanssialan Keskusliiton mukaan nyt on viimeistään aika saada asia korjatuksi.

”Paperisessa asunto-osakekirjassa on kieltämättä hieman muinaisjäänteen piirteitä. Paperimuotoisten osakekirjojen siirtelyssä ja asuntojen tietojen kirjaamisessa pankkien vakuudenhallintajärjestelmiin kuluu aikaa. Sähköinen rekisteri nopeuttaisi näitä menettelyitä”, toteaa Finanssialan Keskusliiton lakimies Elina Kirvelä. Kirvelä oli FK:n edustajana ympäristöministeriön työryhmässä.

Huoneistoihin ja taloyhtiöihin liittyviä tietoja tarvitsevat monet eri viranomaiset ja yksityiseltä puolelta mm. isännöitsijät, pankit ja kiinteistönvälittäjät. Kaikkialla tehdään käsityötä, sen sijaan, että tiedot olisivat sähköisessä rekisterissä muiden omaisuuslajien tavoin. Esimerkiksi kiinteistöt ja pörssiosakkeet ovat jo pitkään olleet sähköisessä muodossa. Uusi rekisteri mahdollistaisi tulevaisuudessa myös sähköisen asuntokaupan.

Kaasua päätöksentekoon, asuntotiedot pikaisesti kokoon

”Nyt on valittava vastuuviranomainen ja selvitettävä rekisterin toimintaedellytykset vähintään yhden viranomaisen ja yhden yksityisen yrityksen ylläpitämänä”, Elina Kirvelä patistaa. ”Asia ei saisi taas hautautua arkistoihin, vaan toimeen olisi ryhdyttävä pikaisesti. Päätös on tehtävä nopeasti, jotta voidaan hyödyntää parhaillaan käynnissä olevia eri viranomaisrekisterien uudistuksia”.

Asunto-osakerekisteri ja varsinkin asuntotietojen kerääminen yhteen paikkaan tuo säästöjä monille tahoille, jotka ovat läsnä asunnonomistajan arjessa ja asuntokaupoissa. Kokonaisuudesta syntyy iso virta. Säästöjä saadaan kuitenkin vain, jos rekisteri helpottaa käyttäjien päivittäistä toimintaa. ”Rekisterin kohtuulliset käyttökustannukset ovat kaiken a ja o. Kun rekisteri rakennetaan käyttäjien ehdoilla ja sen käyttö on edullista, saadaan säästöjä monille tahoille. Nämä säästöt näkyvät pitkässä juoksussa myös asunnonomistajille. Asunto-osakerekisteri ei saa nostaa asuntokaupan tai asunnon omistamisen kustannuksia”, Elina Kirvelä toteaa.

”Kattavimmat säästöt saadaan asuntoja koskevien tietojen keräämisestä yhteen paikkaan sähköisesti saataville. Siksi asunnonomistajan ei ole pakko luopua paperisesta osakekirjastaan. Uudet taloyhtiöt tietysti säästävät painatuskustannuksissa, jos ne siirtyvät suoraan sähköisiin omistajamerkintöihin.”