Hallituksen viime viikon budjettiriihi ja riihessä aikaansaatu rakenneuudistuspaketti ovat tärkeitä päätöksiä, jotka tulevat kreivin aikaan. Hallitus on jo pitkään luvannut tarttua julkisen talouden kestävyyspaineiden paikkaamiseen ja hyvinvointijärjestelmien uudistamiseen, mutta uudistukset ovat junnanneet. Nyt painopiste on vihdoin siirtymässä sanoista tekoihin.
Näyttää siltä, että Kataisen ja Urpilaisen johtama sixpack teki välttämättömyydestä hyveen. Yhteinen tahto löytyi kivuliaasti ja usein pienimmällä yhteisellä nimittäjällä, mutta löytyi kuitenkin. Tarve näyttää päätöksentekokykyä oli kevään ja kesän heikon talousdatan siivittämänä kasvanut jo niin valtavaksi, ettei muita vaihtoehtoja tosi asiassa edes ollut. Uudistuspaketti on Suomen haasteiden selättämisessä pieni askel, mutta suuri onnistuminen hajanaiselle hallituksellemme.
Hallituksen rakenneuudistuspaketti on enemmän kuin tarpeen talouden kasvuedellytysten vahvistamiseksi ja julkisen talouden kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi. Hallitusohjelmassaan Kataisen hallitus toteaa ”aloittavansa koko kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi tarvittavat toimet vuoteen 2015 mennessä”. Nyt rakenneuudistuspaketissa listataan joukko mainittuja ”tarvittavia toimia”. Tuumasta toimeen on kuitenkin vielä matkaa, jatkotyössä ei ole varaa lipsua piiruakaan. Sitä paitsi koko kestävyysvajetta ei nytkään ehdotetuilla toimilla paikata. Tämän hallituskin avoimesti myöntää.
Hallitus on asettanut tavoitteeksi, että julkisen talouden tulisi kohentua ennusteisiin verrattuna yli 9 miljardia euroa vuoteen 2017 mennessä. Jos tavoitteessa pysytään, hyvinvointivaltion rahoitus voidaan säilyttää ilman julkisen talouden kestämätöntä ylivelkaantumista.
Tämän päivän kestävyysvaje on huomisen uutta syömävelkaa. Kiteytettynä kestävyysvaje on painelaskelma, joka kertoo poliittisille päätöksentekijöille, kuinka paljon julkisen talouden tuloja tulisi nostaa tai vastaavasti menoja alentaa, jotta julkinen talous olisi pitkällä aikavälillä perusteiltaan kestävä. Yhtälössä on toki paljon muitakin muuttujia, mutta yksinkertaistettuna kyse on siis tuloista ja menoista.
Julkisen talouden tuloja voidaan kestävästi kasvattaa vain kasvattamalla kansantalouden tuloja eli bruttokansantuotetta. Jo edesmennyt presidentti Ronald Reagan totesi aikanaan, ettei yksikään kansakunta ole koskaan vaurastunut verottamalla kansalaisiaan. Reagan oli harvinaisen oikeassa. Suomessa veroaste on sitä paitsi tälläkin hetkellä jo verraten korkea.
Hyvinvointiyhteiskuntamme rakenteet on korjattava sellaisiksi, että jokaisella ikääntyneellä on mahdollisuus riittävään toimeentuloon ja laadukkaisiin palveluihin. Mikäli suureksi osaksi ikääntyvän Suomen palvelutarpeen kasvusta aiheutuva vaje aiottaisiin paikata kokonaisuudessaan verottamalla, nousisi kunnallisveroprosentti huomattavasti nykyisestä. Tästä tulevat veronmaksajat tuskin ilahtuvat.
Hallituksen esittelemään rakenneuudistuspakettiin pitää tämän vuoksi sisällyttää myös vanhushoivan uudet rahoitusvälineet, joille on kysyntää suurten ikäluokkien siirtyessä vanhusikään. Merkittävä osa palveluntarvitsijoista joutuu käyttämään yksityistä varallisuuttaan palvelujen rahoittamiseksi. Oman asunto- tai metsäomaisuuden hyödyntäminen vanhuusajan hyvinvoinnissa on tehtävä verotuksen ja lainsäädännön puolesta helpoksi ja houkuttelevaksi.
Kansalaisten oman vastuun kasvattaminen kuitenkin edellyttää, että meille annetaan nykyistä selkeämpi kuva vanhuksille luvattujen palvelujen sisällöstä. Hallitus haluaa selkeyttää kuntien keskinäistä sekä valtion ja kuntien välistä vastuunjakoa. Vielä olennaisempaa olisi selkeyttää etenkin kansalaisen ja yhteiskunnan välistä vastuunjakoa.
Hallituksen esittelemien uudistusten jälkeen pikavauhtia syntynyt työmarkkinajärjestöjen palkkasopu tuli oikeaan paikkaan. Maltilliset palkankorotukset ovat viisas päätös tilanteessa, jossa Suomen talous tarvitsee elpyäkseen kilpailukykyä ja kasvua parantavia toimia. Yhteisöveron alennus aiemmin keväällä oli myönteinen ratkaisu, jonka kasvua vauhdittavat vaikutukset tulevat näkyviin vasta pidemmällä aikavälillä. Hallituksen nyt julki tuotuun pakettiin olisi kuitenkin toivonut vieläkin enemmän yritysten kilpailukykyä vahvistavia esityksiä, sillä nyt ne jäivät vajaiksi. Monessa kohtaa toinen käsi antaa ja toinen ottaa.
Elinkeinoelämä tarvitsee menestyäkseen suotuisat ja ennustettavat toimintaolosuhteet. Tällä hetkellä yritystoiminnan liiallinen sääntely ja hallinnollinen taakka tukahduttavat kasvua ja työllisyyttä. Erityisesti yliannostusta sääntelyssä on varottava finanssialalla, jonka edellytykset tukea kasvuponnisteluja ovat olennaisen tärkeitä yrityksillemme.
Millään realistisilla skenaarioilla kasvu ei kuitenkaan kestävyysvajettamme poista. Katse pitää siis kohdistaa erityisesti julkisiin menoihin. Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa hyvinvointijärjestelmän rakenteellisella uudistamisella on suuri rooli, kun julkisia menoja halutaan alentaa. Erityisesti senioriväestön hyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat tärkeitä Euroopan nopeinta vauhtia ikääntyvässä Suomessa. Emme saa samanaikaisesti rasittaa lapsiamme ja lapsenlapsiamme huomattavasti nykyistä korkeammalla kokonaisveroasteella.
Kokonaisuudessaan uudistuspaketti on mittava ja monipuolinen. Uudistusten vaikutuksia on kuitenkin mahdotonta arvioida edes karkealla tasolla, koska monen uudistushankkeen sisältö täsmentyy vasta myöhemmin. Pakettiin ei myöskään saa lukkiutua: mikäli nyt sovitut toimet eivät pure, on mukaan otettava uusia toimia.