Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT on selvittänyt tuoreessa tutkimuksessaan, miten eri tahojen tekemät kestävyysvajelaskelmat eroavat toisistaan. Suurimmat erot ovat siinä, miten vanhusten hoito- ja hoivamenojen uskotaan kehittyvän. Juuri näiden menojen hallitsemiseen pitäisikin kiinnittää eniten huomiota. FK:n mukaan valtion hoitomenopainetta pitäisi keventää siten, että yksityinen rahoitus otettaisiin rinnalle mukaan.
Suomen kestävyysvajeesta on tehty keskenään erisuuruisia laskelmia. Kestävyysvaje kuvaa, kuinka paljon valtion tuloja pitäisi kasvattaa tai menoja vastaavasti vähentää, jotta ne olisivat pitkällä aikavälillä tasapainossa. Vajeen prosenttiluvut vaihtelevat ETLAn yhdestä prosentista EU-komission peräti 5,8 prosenttiin. Euroissa mitattuna laskelmat vaihtelevat kahdesta miljardista peräti yhteentoista miljardiin. Tuoreen FK:n rahoittaman VATT:n tutkimuksen mukaan kestävyysvajeiden vertailu on hankalaa. Sen sijaan eri malleista on nähtävissä, että hoito- ja hoivamenot näyttävät suunnan julkisten menojen kokoluokalle.
Mitä terveempi, sitä halvempi
Tutkimuksen perusteella on selvää, että kestävyysvajeen taittamisessa on keskityttävä siihen, miten Suomen nykyisestä terveydenhoitojärjestelmästä saadaan mahdollisimman tuottava ja toisaalta, miten yhä pitempään elävät kansalaiset saadaan pysymään terveinä ja toimintakykyisinä mahdollisimman pitkään. Myös sosioekonomisten erojen kasvulla on selvä hoidon ja hoivan tarvetta lisäävä vaikutus kurjistuvan väestönosan keskuudessa.
”Elinajanodote on tuntunut vuodesta toiseen yllättävän tutkijat – ja aina ylöspäin! Olennaista on, että jos elinaika pitenee neljällä vuodella, niin ovatko ne vuodet ihmiselle sairaita vuosia vai terveitä vuosia”, analysoi VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen tutkimusta. ”Lääkärien nykyisten arvioiden mukaan osa lisääntyneistä elinvuosista on terveitä, mutta eivät kaikki. Mukaan mahtuu syöpä- ja dementiavuosia ynnä muita.”
Eli juuri niitä vuosia, jotka käyvät julkiselle sektorille kalliiksi. Mitä pidemmälle ihmisen elämässä vaikeita elinvuosia saadaan lykättyä, sitä vähemmän tarvitaan varoja hoitoon ja hoivaan.
Painetta voisi purkaa seinistä alkaen
Kansanterveyden kohentamisen ja terveydenhoidon tehostamisen lisäksi tutkijat ehdottavat vanhuuden kuluille muitakin jakajia kuin valtion.
”Ne, joilla on taloudellisia mahdollisuuksia, voisivat helpottaa julkisen sektorin menopainetta. Vapaavalintaisissa hoidoissa ja vanhuspalveluissa voisi hyvin lisätä käyttäjiltä perittävää omarahoitusosuutta”, sanoo VATT:n tutkija Jan Klavus.
Tämä vaatisi myös uudenlaisten vanhuspalveluiden rahoitustapojen sallimista. ”Kansalaisilla on valtava määrä omaisuutta varastoituneena kotien seiniin ja muuhun varallisuuteen, jonka määrä on usein kuolinpäivänä suurimmillaan”, toteaa Finanssialan Keskusliiton kehityspäällikkö Päivi Luna. ”Sen varallisuuden käyttäminen vapaaehtoisesti omaan vanhusajan hoivaan keventäisi tuntuvasti kestävyysvajetta.”
Tämä vaatii kansalaisilta asennemuutosta, mutta myös valtiolta kädenojennusta. ”Oman varallisuuden käyttämistä on helpotettava esimerkiksi sallimalla kertamaksuinen eläkevakuutus. Myös palvelusetelimallin yhtenäistäminen lisäisi kansalaisten tietämystä siitä, miten omaa rahaa voi käyttää vanhuuden hyvinvointiin”, Päivi Luna sanoo.
Jotta palvelusetelit toimisivat mahdollisimman hyvin, olisi julkisen sektorin kerrottava, miten tasokkaasti se aikoo vanhukset hoitaa. ”Tämä niin sanottu palvelulupaus on selvittämättä”, Luna huomauttaa. ”Laissa on sanottu, että vanhuksista pidetään huolta riittävällä tavalla, mutta missään ei ole määritelty tarkemmin, mitä se pitää sisällään. Olisi reilua tietää, mitä verovaroilla saadaan, ja mihin on varattava omaa rahaa.”
Kun on selvillä, mitä yhteiskunta aikoo vanheneville kansalaisilleen taata, voidaan sille myös laskea hintalappu. Tätä kutsutaan palveluvastuuvelaksi.
Jäikö kysyttävää?
|Aiheen asiantuntijat
