
- Rahoitusalan poolin FATO2025-harjoituksen teemana oli valmiuslain käyttöönoton harjoittelu finanssialan näkökulmasta.
- Syyskuun harjoitus oli toinen osa vuoden 2025 aikana järjestettävää kolmivaiheista harjoituskokonaisuutta.
- Harjoitus tarjosi alan yrityksille ja viranomaisille tilaisuuden kehittää kyvykkyyttään toimia poikkeusoloissa, joissa valmiuslain mukaiset toimivaltuudet astuvat voimaan.
- FATO-harjoitukset ovat tärkeä osa varautumista, ja toimiala testaakin säännöllisesti kyvykkyyttään vastata erilaisiin häiriötilanteisiin ja uhkiin.
Finanssialan yritykset ja viranomaiset ovat syyskuussa harjoitelleet kyvykkyyttään toimia poikkeusoloissa, joissa valmiuslain mukaiset toimivaltuudet astuvat voimaan.
Harjoituksessa kuultiin asiantuntijapuheenvuoroja valmiuslain perusteista, käyttöönoton edellytyksistä ja valmistelusta sekä erityisesti valmiuslain neljännen luvun soveltamisesta rahoitusmarkkinoilla.
”Yhteiset harjoitukset ovat merkittävä osa toimialan varautumista. Eri organisaatioiden yhteistyön ja yhteisten toimintamallien kehittäminen on välttämätöntä poikkeusolojen varalle”, muistuttaa harjoitusta koordinoinut Finanssiala ry:n valmiuspäällikkö Juha Nieminen.
Nieminen muistuttaa, että eri organisaatioiden välinen tiedonvaihto ja yhteisen tilannekuvan muodostaminen on kriittistä, ja nämä edellyttävät selkeitä etukäteen sovittuja prosesseja. Keskusteluissa nousi esiin myös tärkeitä havaintoja käynnissä olevasta valmiuslain uudistuksesta.
Harjoitus oli osa laajempaa FATO2025-harjoituskokonaisuutta, joka jatkuu myöhemmin vuoden 2025 aikana. Harjoittelemalla erilaisia tilanteita, myös hyvin epätodennäköisiä, lisätään toimialan resilienssiä entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja

Mitä tekee toimiala, kun pilliin puhalletaan? Finanssialan yhtiöt ja viranomaiset harjoittelivat poikkeusolojen varalta

Varautuminen hybridiuhkiin – finanssialan ja viranomaisten viestijät kehittivät varautumistaan yhteisessä työpajassa

Rahoitusala ja viranomaiset testasivat harjoituksessa kykyään vastata vakaviin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin

Kyberhyökkäykset uhkaavat myös tieliikennettä – TIE25-harjoituksessa vakuutusala, viranomaiset ja muut sidosryhmät varautuivat uusiin riskeihin
