Nuoret vaikuttajat keskustelivat tulevaisuudesta, kestävyydestä, sääntelystä ja siitä, mihin opintolaina kannattaa käyttää

Nuoret vaikuttajat keskustelivat FA:n asiantuntijoiden kanssa muun muassa verotuksesta, kansankapitalismista sekä vihreästä ja kestävästä rahoituksesta.
  • Finanssiala ry (FA) järjesti 18. elokuuta 2022 Nuorten finanssi-illan Pasilan Veturitalleilla.
  • Nuoret vaikuttajat pääsivät pienryhmissä keskustelemaan FA:n asiantuntijoiden kanssa muun muassa verotuksesta, kansankapitalismista sekä vihreästä ja kestävästä rahoituksesta.
  • Mukana oli nuoria poliittisia aktiiveja sekä opiskelija- ja poliittisten nuorisojärjestöjen edustajia. Yhteensä tilaisuuteen osallistui noin 70 nuorta vaikuttajaa
  • Tilaisuus oli osa Arkadia 2023 -ohjelmaa, jossa tulevaisuuden vaikuttajat ja elinkeinoelämän eri alojen asiantuntijat kohtaavat.

Ennen torstain tilaisuutta osallistujat ilmoittivat, mitkä finanssialan aiheet kiinnostavat. Vastausten pohjalta ilmoittautuneet jaettiin pöytiin, joissa FA:n asiantuntijat virittivät keskustelua omista aiheistaan. Keskustelunaiheita oli 12, ja jokainen osallistui kahteen keskusteluun:

  • Varautuminen ja kyberturvallisuus
  • EU
  • Käteisen ja maksamisen tulevaisuus
  • Lobbauksen avoimuus
  • Pankkien taloudellinen sääntely
  • Hyvinvoinnin rahoitus
  • Kestävä rahoitus
  • Kansankapitalismi
  • Talousosaaminen
  • Eläkkeet
  • Verotus
  • Digitalisaatio ja finanssialan innovaatiot sekä kuoleman ekosysteemi

Heinolalainen kokoomuksen kuntapoliitikko Venla Väli-Torala oli erityisen kiinnostunut hyvinvoinnin rahoituksesta. Heinolan valtuustossa toimiva Väli-Torala pyrkii ensi vaaleissa eduskuntaan.

”Olen toista kautta valtuutettuna, ja esimerkiksi ikääntyneiden hyvinvointiasiat ovat pitkälti kuntien vastuulla. Hyvinvointi on muutakin kuin terveys- ja hoivapalveluita: esimerkiksi omassa kunnassani Heinolassa terveyskeskuksen yhteydessä toimii ilmainen kuntosali yli 75-vuotiaille.”

Hyvinvoinnin rahoituksen lisäksi Väli-Torala osallistui keskusteluun digitalisaatiosta. Etenkin vainajan asiat yhteen paikkaan sähköisesti kokoava kuoleman ekosysteemi vaikutti kiehtovalta ja mielenkiintoiselta.

”Minulla on tuttuja, joille vanhemman kuolema on tuonut valtavan määrän työtä surun oheen. Kaiken ei pitäisi kaatua yhden ihmisen harteille. Tällainen innovaatio voisi keventää omaisten taakkaa.”

Heinolan valtuustossa toimiva Venla Väli-Torala pyrkii ensi vaaleissa eduskuntaan.

Demarinuorten varapuheenjohtaja Kimi Uosukainen valitsi keskustelunaiheikseen aina ajankohtaiset eläkkeet ja verot. Osin rahastoivan eläkejärjestelmämme kestävyys on Uosukaisen mukaan usein nuorten puheissa.

”Monet nuoret ovat huolissaan omasta tulevaisuudestaan. Keskeisiä asioita ovat koko järjestelmän kestävyyden lisäksi työkyvyttömyyseläkkeiden ja mielenterveysongelmien kasvu.”

FA:n veropöydän keskusteluja Uosukainen kehuu erityisesti siitä, miten erilaisista näkökulmista huolimatta hyvässä keskustelussa on helppo löytää yhteisiä kantoja.

”Yksi tärkeimmistä verotuksen teemoista on työn verotus. Julkisessa keskustelussa puidaan yleensä tämän päivän ongelmia, mutta nuoret osaavat katsoa myös pidemmälle.”

Demarinuorten Kimi Uosukainen kehuu erityisesti sitä, miten erilaisista näkökulmista huolimatta hyvässä keskustelussa on helppo löytää yhteisiä kantoja.

Perussuomalaisten kansanedustajan Ari Koposen eduskunta-avustajana toimiva Susanna Saikkonen kertoo, että etenkin kansankapitalismipöydässä keskustelut rönsyilivät moneen suuntaan.

”Pohdinnat ulottuivat ruotsalaisten verosuunnittelusta siihen, onko opintolaina suotavampaa sijoittaa vai ryypätä.”

Toinen Saikkosen keskustelunaiheista oli suomalaisten talousosaaminen, josta hän on ollut jo pitkään huolissaan.

”Nuorilla on paljon maksuhäiriömerkintöjä ja muita ongelmia oman talouden hoidon kanssa. Asialle pitäisi jotain tehdä, mutta vastausten löytäminen ei ole helppoa.”

Perussuomalaisen kansanedustajan avustajana työskentelevä Susanna Saikkonen on huolissaan suomalaisten talousosaamisesta.

Myös Sara Nyman Vihreistä nuorista osallistui talousosaamiskeskusteluun. Erityisen hedelmällistä oli Nymanin mukaan keskustelu palkoista ja niiden avoimuudesta.

”Avoin keskustelu siitä, paljonko ihmiset saavat palkkaa on kehittynyt. Nuorille palkasta puhuminen on huomattavasti avoimempaa kuin vanhemmille sukupolville.” Talousosaamisen näkökulmasta vapautuneempi puhe raha-asioista ylipäänsä voi ennaltaehkäistä rahavaikeuksia.

Toinen Nymanin aiheista oli hyvinvoinnin rahoitus, joka oli kuntapolitiikkaa seuraavalle yleisesti tuttu aihe. Tosin finanssialan näkökulma, joka painottaa esimerkiksi vanhuuteen varautumista säästämällä sisälsi myös paljon uusia ajattelunaiheita.

”Miten ihmisten hyvinvoinnin rahapotista saataisiin tarpeeksi iso? Keskustelu pöydässä oli hedelmällistä, vaikka hyvinvointi tarkoittaakin usein eri asioita eri ihmisille.”

Vihreiden nuorten Sara Nyman osallistui muun muassa keskusteluun hyvinvoinnin rahoituksesta.

Kokoomuksen kansanedustaja Paula Risikon avustajana työskentelevä Sami Matikainen on ennenkin käynyt Finanssiala ry:n tilaisuuksissa. Hänen keskustelunaiheitaan tilaisuudessa olivat kestävä rahoitus ja EU.

”Kuulun Eurooppanuorten liittohallitukseen ja olen teinistä asti ollut hirveän kiinnostunut EU-asioista. Olin jopa TETissä europarlamentissa. Myös keskustelu kestävästä rahoituksesta liittyy läheisesti EU:hun. Ilmastokriisi ja sen torjuminen rahoituksen keinoin on yksi aikakautemme suurimpia kysymyksiä: kestävyys on megatrendi, joka vaikuttaa lähes kaikkeen.”

Sami Matikainen kuuluu Eurooppanuorten liittohallitukseen ja on teinistä asti ollut hirveän kiinnostunut EU-asioista.

Katso lisää kuvia tilaisuudesta

Finanssiala ry:n viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomo Yli-Huttula kertoi Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtajalle Olivia Löytäselle, mistä lobbauksen avoimuusrekisterissä on kyse.
Pasilan Veturitalleilla oli elokuun iltana trooppisen kuumaa. Coel Thomas viilensi itseään esitepaperista taittelemallaan viuhkalla.
FA:n johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila ja asiantuntija Jussi Kettunen (etualalla selin) keskustelivat pankkien taloudellisen sääntelyn pöydässä muun muassa siitä, onko pankkien sääntely jo liiankin tiukkaa ja mihin suuntaan sitä tulisi kehittää.
FA:n varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari ja kestävän rahoituksen asiantuntija Venla Voutilainen (kesk.) keskustelivat nuorten kanssa siitä, voiko raha pelastaa maailman.

Jäikö kysyttävää?

|

Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan

VAIKUTTAMINEN

Pirita Ruokonen

Yhteiskuntasuhde- ja vastuullisuuspäällikkö