Ensimmäinen Talousguru-kilpailu käytiin maaliskuussa 1997. Kilpailun voitti nykyään lukion opettajana Hattulassa työskentelevä Matti Leppänen. Myös Finanssialan Keskusliiton viestintäpäällikkö Kristiina Siikala on ollut mukana kisassa alusta asti.
”Ole utelias. Ole kriittinen. Kun et ymmärrä, niin kysy ja selvitä. Vain silloin kehityt. Älä ole dogmaattinen. Pyri korkealle. Ole inhimillinen. Talous on kiinnostavaa, mutta se ei ole päämäärä vaan väline,” evästää Leppänen uutta Talousgurua.
Kristiina Siikala on ollut mukana kilpailun käänteissä alusta asti välillä enemmän välillä vähemmän.
”On hauskaa tehdä sellaista minkä kokee tärkeäksi. Myös yhteistyö monien eri tahojen kanssa kilpailun järjestämisessä on antoisaa ja tietenkin olla tekemisissä fiksujen ja osaavien nuorten kanssa.”
Ensimmäisen Talousguru-kisan voitettuaan Leppänen mietti vakavasti ryhtyvänsä opiskelemaan taloustieteitä. Helppous kuitenkin voitti: Hän pääsi suoraan papereilla lukemaan fysiikkaa Jyväskylän yliopistoon.
”Loppukilpailuun oli mukava lähteä. Järjestelyt olivat ammattimaiset ja lukiolaisen mielestä jopa hieman luksusmaiset,” Leppänen muistelee nyt, 20 vuotta myöhemmin.
Nykyisessä lukion fysiikan- ja matematiikanopettajan työssään Leppänen ei paljonkaan hyödynnä talousosaamistaan. Hän kuitenkin esimerkiksi keskustelee talousasioista runsaasti sosiaalisessa mediassa.
Siikala ja muut järjestäjät miettivät yhteistyökumppanien kanssa joka vuosi, onko kilpailua tarpeen uudistaa.
”Tämän vuoden kilpailun sääntöjä muutettiin edellisestä kilpailusta siten, että saatiin kilpailuun vielä enemmän mukaan valtakunnallista ulottuvuutta. Kilpailun rinnalla järjestettiin myös #Tubetatonni-kisa, joka kannustaa nuoria yhtä lailla miettimään omia talousasioita. Tässä kisassa pärjäsivät ne, jotka ovat visuaalisesti lahjakkaita ja osaavat elävällä tavalla kertoa omista arjen raha-asioistaan,” Siikala kertoo.