Pyöräilyinto näkyy jo varastettujen pyörien määrässä – Jopo-ilmiö pysyy

Pyöräilyn kasvanut suosio näkyy jo selvästi varastettujen pyörien määrässä. Pyörävarkaudet ovat tilastojen valossa nousseet parin viime vuoden aikana selvästi aiempaa korkeammalle tasolle. Trendipyöriä, kuten Jopoja, varastetaan edelleen paljon jälleenmyyntiin.

Viime vuonna vakuutusyhtiöille ilmoitettuja pyörävarkauksia sattui 17 185 kappaletta, vuosi sitten 16 262. Kasvu on ollut merkittävää, sillä vuosina 2010–2012 pyörävarkauksien määrä pyöri 10 000–12 000 kappaleessa. Sitä ennen varkausmäärät olivat vuosikausia selvästi alle kymmenentuhannen.

Asiantuntijan mukaan pyöräilyinto selittää osin pysyvästi korkealle tasolle nousseita varkausmääriä. ”Pyöräily on trendikästä ja pyöriin laitetaan aiempaa enemmän rahaa”, kertoo Finanssialan Keskusliiton turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen.

”Jopo-ilmiö” on sitkeässä

Vuosi sitten vakuutusyhtiöissä huomattiin niin sanottu Jopo-ilmiö. Erityisesti nuorison keskuudessa suosituksi tulleet retrohtavat Jopo-pyörät olivat varkaiden keskuudessa haluttua tavaraa. Uusia Jopoja varastettiin reilusti ja pantiin saman tien verkkohuutokauppoihin tuntuvasti uutta halvemmalle hinnalla myyntiin.

”Tämä ilmiö ei ole osoittanut erityisiä laantumisen merkkejä”, Pänkäläinen toteaa.

Kun uuden pyörän ostaa kaupasta, annetaan mukaan niin sanottu takuukortti. Siihen kannattaa heti täyttää ostamansa pyörän tiedot, jotta mahdollisen varkauden sattuessa rikosilmoituksen tekeminen poliisille ja korvauksen hakeminen vakuutusyhtiöstä olisi mahdollisimman helppoa.

Pyöräliikkeille Aku Pänkäläinen jakaa takuukorttitoiminnasta tunnustusta: ”Jotkut pyöräliikkeet toimivat tässä vastuullisesti ja täytättävät kortin asiakkaalla heti ostotapahtuman yhteydessä kaupan tiskillä.”

Ota kakkospyöräksi mummokonkeli

Aku Pänkäläinen suosittelee paljon pyöräileville kahden pyörän hankintaa. ”Jos tallissa on se pramea katu- tai maastopyörä pyörälenkkejä varten, niin kauppakassiksi ja arkiseen paikasta toiseen liikkumiseen kannattaa hankkia hieman vaatimattomampi kulkupeli.”

Hieman vanhempi polkupyörä ei ole varkaiden kiikarissa samalla tavoin kuin tuliterä arvopyörä. Vanhemman pyörän uskaltaa jättää huoletta asianmukaisesti lukittuna seisomaan kaupan pihaan ostosten teon ajaksi tai vaikkapa työpäivän tai viikonloppureissun ajaksi juna- tai linja-autoasemalle.

”Tietenkin hankkimaansa hyvää pyörää pitää käyttää, mutta kannattaa vähän harkita, mihin sen jättää seisomaan ja kuinka pitkäksi aikaa”, Pänkäläinen sanoo.

Jopoa Pänkäläinen ei sattuneesta syystä jättäisi asemalle seisomaan.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat

Infra ja turvallisuus

Aku Pänkäläinen

Turvallisuusasiantuntija

Vahingontorjunta, rikos- ja omaisuusvahingot, murtosuojaus, veneet ja kulkuneuvot, pankkien toimitilaturvallisuus​