- Suomalaisilta yritettiin huijata 148 miljoonan euron edestä rahaa vuonna 2025, ilmenee Finanssiala ry:n (FA) pankeilta keräämistä tiedoista. Vuonna 2024 määrä oli 107,2 miljoonaa.
- Pankit onnistuivat estämään tai palauttamaan 75,5 miljoonaa euroa huijattuja maksuja.
- Verkkorikollisille päätyi siten 72,5 miljoonaa euroa.
- Rikollisille menossa olleista maksuista saatiin siis estettyä tai palautettua yli puolet. Vuonna 2024 osuus oli runsaat 40 prosenttia.
Suomalaisilta yritettiin huijata yhteensä 148 miljoonaa euroa vuonna 2025. Pankit onnistuivat tästä summasta estämään tai palauttamaan huijattuja maksuja 75,5 miljoonan euron edestä. Rikollisille päätyi 72,5 miljoonaa euroa suomalaisten rahoja. Edellisvuonna rikollisille päätyi 62,9 miljoonaa.
”Vaikka huijareille menossa olleista maksuista yli puolet saatiin torpattua, on menetetty rahamäärä kylmäävä. Teknologia on huijausten torjunnassa sekä ystävä että vihollinen: Tekoälyn avulla rikolliset voivat luoda massoittain uskottavia valeprofiileja ja laadukkaita suomenkielisiä huijausviestejä. Toisaalta tekoäly auttaa pankkeja ja viranomaisia havaitsemaan huijauksia ihmissilmää nopeammin”, sanoo Finanssiala ry:n petos- ja rikostorjunnasta vastaava johtaja Niko Saxholm.
Eniten rahaa huijattiin kalasteluhuijauksissa: 53,1 miljoonaa euroa. Näistä maksuista pankit saivat estettyä tai palautettua 31,2 miljoonaa.
Vuoden 2025 huijausluvuissa on nyt ensimmäistä kertaa laskettu myös kalasteluhuijausten torjuntaprosentti, joka on 76. Tietojenkalasteluhuijausten kohteeksi joutui vuoden 2025 aikana lähes 17 000 ihmistä, joista 13 000:n varat pankit pystyivät pelastamaan.
”Kaikissa torjuntatoimissa pelastuneita rahamääriä ei voi arvioida, mutta läpimenneissä kalasteluhuijauksissa, eli sellaisissa, joissa rahaa on jo siirtynyt tai yritetty siirtää rikollisille, määrä oli yli 53 miljoonaa. Puhutaan siis merkittävistä summista”, Saxholm muistuttaa.
Turvatili on sitkeä valhe
Peräti 60 prosentissa huijaustapauksia asiakas on itse siirtänyt rahat rikollisille, mikä on enemmän kuin aikaisempina vuosina. Näissä tapauksissa ei siis ole ollut kyse esimerkiksi pankkitunnusten kalastelusta. Uutena kategoriana onkin tilastoitu turvatilihuijaukset, jotka aiemmin laskettiin kalasteluihin. Turvatilihuijauksilla ihmisiltä varastettiin 38,4 miljoonaa euroa vuonna 2025. Näistä maksuista pankit saivat estettyä tai palautettua 23,8 miljoonaa.
Tyypillisessä turvatilihuijauksessa rikolliset soittavat pankin nimissä ja varoittavat, että tililtä on lähdössä suuri maksu. Asiakas manipuloidaan luovuttamaan tunnuksensa ja hyväksymään varojen siirto ”pankin turvatilille”. Uskottavuutta on usein lisätty luettelemalla urkkimalla hankittuja uhrin todellisia tilitapahtumia.
”Mitään turvatiliä ei ole olemassa – ei ole koskaan ollutkaan. Pankki pystyy kyllä turvaamaan asiakkaan rahat ilman mitään hyväksymisiä. Jos yhteydenottaja tarinoi turvatileistä, kyseessä on huijari”, Saxholm painottaa.
Pankkien ja poliisin tietoon tulevat luvut eroavat tosistaan jonkin verran. Pankkien luku on yleensä isompi, sillä poliisin tiedot perustuvat rikosilmoituksiin. Etenkään rakkaus- tai sijoitushuijauksen uhriksi joutuneet eivät välttämättä tee ilmoitusta. Poliisin ilmoittama rikoshyöty tilastoidaan myös jo ilmoituksen tekovaiheessa, minkä jälkeen summa on saattanut muuttua esimerkiksi pankin palautustoimien tai poliisin takavarikkojen takia.
Jäikö kysyttävää?
|Ota yhteyttä aiheen asiantuntijaan
Janoatko lisää?
Tähän aiheeseen liittyviä uutisia ja kolumneja
Suomalaisilta yritettiin huijata 148 miljoonaa euroa vuonna 2025 – Pankit saivat estettyä tai palautettua yli puolet rikollisille menossa olleista maksuista
Yhdessä huijareita vastaan – pankit mukana etulinjassa
Turvallisemman digimaailman puolesta – Sira Nieminen liittyi vahvistamaan FA:n petostorjuntatyötä entisestään
Pankit ja operaattorit painavat huijaussivustoja mataliksi – uusi toimintamalli mahdollistaa aiempaa nopeamman reagoinnin