ASP-säästämisen suosio kasvaa kasvamistaan

ASP-tilien lukumäärä on kymmenessä vuodessa yli kuusinkertaistunut. Voimassaolevia ASP-tilejä on nyt yli 153 000. Vuonna 2009 niitä oli runsaat 24 000. Tileillä olevien talletusten määrä on kahdeksankertaistunut. ASP-tileillä on tällä hetkellä lähes 1,1 miljardia euroa. Vuonna 2009 summa oli 128 miljoonaa.

Talousgurut-podcastin uusimman jakson aiheena on ASP-säästäminen. Petra Uusikumpu ja Joni Tasa selittävät ASP-järjestelmän toiminnan ja pohtivat, mitä etua ASP-säästämisestä on.

”Erityisesti näin matalan korkotason aikana ASP on hyvä ja vähäriskinen sijoituskohde. Vuosittaisen yhden prosentin koron saa, vaikkei lainaa lopulta käyttäisikään asunnon ostoon”, Uusikumpu toteaa.

ASP-lainojen suosio on kasvanut tasaisesti vuodesta 2009 asti. Suosio kertoo nuorten pitkän aikavälin hyvästä talouden suunnittelusta ja vetovoimaisesta järjestelmästä. ASP-järjestelmä on pankkien ja valtion yhteinen ponnistus, jonka tarkoituksena on tukea nuoren ensimmäisen asunnon hankintaa.

”ASP-laina on myös turvallinen, sillä siihen sisältyy valtion takaama korkokatto. Valtio maksaa 70 prosenttia lainan korosta, jos korko nousee yli 3,8 prosentin”, Tasa huomauttaa.

ASP-lainan ikärajoja on lavennettu 2010-luvulla. Alaikäraja laskettiin muun muassa Finanssiala ry:n ehdotuksesta muutama vuosi sitten 15 vuoteen. Yläikäraja taas kohosi aiemmin 30 vuodesta 39 vuoteen. Finanssiala ry oli tuolloinkin mukana ajamassa ikärajan nostoa.

Alle 18-vuotias saa kuitenkin säästää ASP-tilille ainoastaan omalla työllään hankkimia rahoja.

”Muun muassa tämän rajoituksen takia 15–17-vuotiaat ovat avanneet tilejä nihkeästi. Esimerkiksi joululahjarahoja ei voi sinne laittaa”, kommentoi Finanssiala ry:n asiantuntija Mariia Somerla.

Milloin ASP-säästäminen sitten kannattaa aloittaa? ASP-lainan ottajan tulee olla vähintään 15- ja enintään 39-vuotias. Talousgurut arvioivat, että hyvä hetki voisi olla silloin, kun työelämään siirtyminen opinnoista lähenee.

”Tai miksei aiemminkin. Eivät ne rahat sieltä mihinkään katoa”, Uusikumpu summaa.