Elämän ehtoossa kannattaa nauttia työnsä hedelmistä

Finanssiala ry on mukana tällä viikolla järjestettävässä Silver Economy Forumissa, jossa pohditaan miten yhteiskuntien tulisi varautua ikääntymisen haasteisiin. Yksi suurimmista ikääntymisen kysymysmerkeistä liittyy hoivaan. Yhteiskunnalla on jo nyt vaikeuksia saada ihmisille hoivapaikkoja. Ihmisillä itsellään tulisikin olla suunnitelma, mistä saada rahoitusta yllättävissä tilanteissa.

Ikääntyessä hoivantarve kasvaa, käytettävissä olevat tulot pienenevät, ja kotitalouksien varallisuus on tyypillisesti kiinni omistusasunnoissa. Yksinkertaisin tapa ratkaista pattitilanne olisi purkaa asuntovarallisuutta eli muuttaa pienempään asuntoon tai ottaa käänteinen asuntolaina.

”Vaikkei välitöntä hoivaa tarvitsisikaan, ei omaisuuttaan kannata pitää kiinni seinissä. Elämän ehtoossa kannattaa nauttia työnsä hedelmistä ja asuntoon sijoitetuista varoista, kun vielä ehtii”, toteaa Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.

Kaikilla ei tietenkään ole rahaksi muutettavaa varallisuutta. Siksi laadukkaat ja kattavat hoivapalvelut on katettava myös verovaroin.

Silver Economy Forumissa 9. heinäkuuta julkaistaan alustavia tuloksia Etlan tutkimuksesta ikääntyneiden taloudesta. Aiheesta keskustelevat Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kaupin johdolla muun muassa eläkeläisliittojen etujärjestö EETUn hallituksen puheenjohtaja Anneli Taina sekä kommenttipuheenvuoron pitävä sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen.

Kello 12:30 alkavaa tilaisuutta voi seurata myös suorana netissä.

Yhä suurempi osa suomalaisista olisi valmis käyttämään omaisuuttaan ja säästöjään mieluummin omaan hyvinvointiinsa kuin jättämään lapsilleen mahdollisimman suuren perinnön. Tämä selviää FA:n teettämästä kyselytutkimuksesta, jossa kolme neljäsosaa vastaajista oli tuota mieltä.

”Ihminen on usein rikkaimmillaan kuolinpäivänään. Siinä ei ole järkeä”, Kauppi toteaa.

Korkean tason Silver Economy Forumin järjestävät sosiaali- ja terveysministeriö, valtiovarainministeriö, Suomen Pankki ja Finanssiala yhdessä yhdysvaltalaisen kumppaninsa Global Coalition on Agingin kanssa. Foorumi on osa Suomen EU-puheenjohtajuuskauden virallista ohjelmaa.