FA:n Kivisaari johtamaan Euroopan aktuaareja

Finanssiala ry:n (FA) vt. toimitusjohtaja Esko Kivisaari on valittu Euroopan aktuaarijärjestön varapuheenjohtajaksi. Vuoden varapuheenjohtajuuden jälkeen Kivisaari toimii vuoden puheenjohtajana ja jatkaa sitten vuoden ajan hallituksen jäsenenä ja nimitysvaliokunnan puheenjohtajana.

Aktuaari, vakuutusmatemaatikko, vastaa vakuutusyhtiöiden laskelmista ja selvityksistä. Euroopan aktuaarijärjestö AAE kattaa eri maiden jäsenjärjestöjensä kautta noin 23 000 aktuaaria 35 Euroopan maassa. AAE tarjoaa asiantuntija-apua EU-organisaatioille, kuten komissiolle, parlamentille ja eri elimille.

”Haluan jämäköittää aktuaarijärjestön roolia Euroopan komissiossa ja EU:n virkaelimissä. Haluan myös, että aktuaarijärjestö sopeutuu maailmaan, jonka rakenteet ovat myllerryksessä”, Kivisaari maalailee.

Kivisaaren mukaan aktuaarin ammatin profiili kaipaa kohennusta ja myös jäsenten pitäisi aktivoitua esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Sitä kautta olisi mahdollista saada suora yhteys eri maiden EU-päättäjiin.

60 vuotta

Keväästä asti vt. toimitusjohtajana toiminut Kivisaari täytti hiljattain 60 vuotta. Pyöreitä vuosia mies juhli tyylilleen sopivasti: soittamalla ystäviensä kanssa Beatlesin kappaleita akustisessa konsertissa Finanssiala ry:n auditoriossa.

”Esko, sinä täytät nyt jo 60 vuotta, mutta mieleltäsi olet edelleen kuin pieni pojankoltiainen. Aina hauskat kepposet mielessä. Suhtaudut myös kaikkeen uuteen avoimin ja uteliain silmin, ihan kuten pikkupojat”, tiivisti äitiysvapaalla oleva FA:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi konsertin jälkeen.