FA: Finnveran takausvaltuuksia nostettava helpottamaan luototusta

Talouden liki äkkipysähdyksen seurauksena moni yritys on nopeasti ajautumassa merkittäviin maksuvalmius- ja kannattavuusongelmiin. Suomalainen pankkisektori on valmis jatkamaan yritysten ja kotitalouksien luotottamista, mutta on välttämätöntä, että yhteiskunta tulee kantamaan osan kasvaneista luottotappioriskeistä.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) on tänään ehdottanut julkisuudessa useita toimenpiteitä, joilla helpotettaisiin yritysten kassakriisiä. Lista sisältää myös Finanssiala ry:n (FA) maan hallitukselle tekemän ehdotuksen siitä, että valtion omistama erityisrahoituslaitos Finnvera ottaa tuotevalikoimiinsa mahdollisimman nopeasti uuden takaustuotteen.

”Finnveran takauksilla pankit, työeläkeyhtiöt ja muut yritysrahoittajat kykenevät jatkamaan yritysten rahoittamista akuutissa kriisissä. Lähtökohtana on, että takaus myönnettäisiin yrityksille, joiden liikevaihto ja kannattavuus ovat heikentyneet tai heikentymässä huomattavasti pandemian vuoksi. Yritysten on oltava lähtökohtaisesti terveitä eli ennen pandemiaa niiden liiketoiminta ja kannattavuus ovat olleet terveellä pohjalla”, sanoo FA:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.

EK:n hätäapupaketissa ehdotetaan, että Finnveran uusia takausvaltuuksia nostetaan välittömästi 10 miljardilla eurolla. Finnveran riskinottokykyä ehdotetaan lisättäväksi siten, että se voi rahoittaa koronaan liittyvässä akuutissa rahoitustilanteessa 100 prosenttiin saakka yritystä, joka ei ole ollut vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa 31.12.2019. Näin Finnvera kykenee esimerkiksi takaamaan pankkien luottoja ja työeläkeyhtiöiden TyEL-lainoja täysimääräisesti. Nyt raja on 80 prosenttia.

”Takausten yhteenlasketun enimmäismäärän tulee olla riittävän suuri, jotta sen vaikutukset ovat toivotun laiset. Yhteiskunnan kokonaisetu vaatii nyt toimia yritysten pelastamiseksi ja pitkäaikaisen laman välttämiseksi”, Kauppi painottaa.

Finnveran takausvastuun noston lisäksi EK ehdottaa lukuisia muita toimenpiteitä yritysten ahdingon helpottamiseksi. Niitä ovat mm. tuki työnantajayritysten kassakriisiin Finnveran 2 miljardin euron pääomalainoista sekä lisämaksuaikaa veroille.

EK:n tiedote: Hätäapupaketti kassakriisiin

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat