Koronankin aikana voi kuluttaa – tietyin rajoituksin

Olli Salmi

Hallitus on tarjonnut koronaviruksen kanssa kamppailevalle yhteiskunnalle ensimmäisen tukijalan erinomaisella talouden tukipaketillaan. Kotimaisiin yrityksiin kohdistuva yksityinen kulutus on se toinen tukijalka, jolla voimme selvitä kriisistä vahvempina. Kansalaisten tulisi siis elää ja kuluttaa niin normaalisti kuin se viranomaisten ohjeiden ja määräysten sisällä vain on mahdollista – jokainen euro voi olla merkityksellinen.

​Kotimainen kulutuskysyntä piti Suomen pinnalla finanssikriisissä reilu vuosikymmen sitten. Sitä edistivät valtion massiiviset tukitoimet. Kumpikaan ei tuolloin olisi riittänyt ilman toista.

Nyt tilanne tämän yhteispelin onnistumisen suhteen uhkaa olla toinen.

Välttämättömät toimet koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi uhkaavat romahduttaa yksityisen kulutuskysynnän. Tilanne ei ole vaarallinen, jos sukellusta kestää muutaman päivän tai viikon. Jos sukellus kestää viikkoja tai kuukausia, on edessä uusi kriisi. Tuotteiden ja palveluiden ostamisen loppuminen voi tehdä tyhjäksi kaikki valtion ja sen laitosten, keskuspankin sekä pankkien toimet.

Koronavirus aiheuttaa myös yksilölle taloudellisia ongelmia, ihmisiä on lomautettu ja monen työpaikka on vasaran alla. Sitä suuremmalla syyllä kaikkien niiden, joilla kykyä on, tulisi auttaa nostamaan yhteiskunta takaisin jaloilleen.

Koronakriisin aikana kuluttaminen ei tarkoita turhaa ostoskeskuksissa ajankulutustarkoituksissa käyskentelemistä tai konserttielämyksiä – näitä valtiovalta onkin rajoittanut, sillä ihmiskontakteja tulee välttää. Kuluttamista on kuitenkin monenlaista. Kotimaiset verkkokaupat toimivat, ravintoloista voi myös hakea tai tilata ruokaa ja monet artistit järjestävät virtuaalisia keikkoja. Toisaalta esimerkiksi kotimaisia huonekaluja tai autonrenkaita voi nykyrajoituksia noudattaen melko normaalisti ostaa edelleen joutumatta väenpaljouden keskelle. Tärkeintä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa, olisi pitää raha liikkeessä ja talouden pyörät pyörimässä. Tämä onnistuu kyllä valtiovallan asettamia rajoituksia kunnioittaen.

Koronakriisi nostaa ilmoille uhkakuvan, jossa ihmiset lykkäävät kaikkia hankintojaan tulevaisuuteen. Hankintoja pitäisi kuitenkin tehdä mahdollisimman normaalisti. Tämä vähentäisi pankkien ja valtion tulevia luottotappioita. Valtaosa yrityksistä pysyisi todennäköisemmin hengissä ja toiminnassa omin avuin.

Kuluttamalla valtion ja pankkien riskit kuriin

Finanssiala on tyytyväinen siihen, että pankkivalvoja on vastannut alan aloitteeseen ja poistanut esteitä rahoituksen myöntämiselle. Määrällisiä esteitä on jo purettu, ja operatiivisten esteiden poistamisessa vuoropuhelu etenee hyvin. Pankit voivat kuitenkin auttaa vain tiettyyn rajaan asti. Ne eivät voi ottaa sellaisia riskejä, jotka kriisin pitkittyessä uhkaisivat kaataa ne. On erittäin tärkeää, että valtio on osallistumassa Finnveran kautta riskien kantoon niin, että pankkien on mahdollista vähentää omien riskiensä määrää.

Tämä kuitenkin nostaa esiin vaaran valtion riskien kasvusta. Suomen viennin kehitys on riippuvainen muista maista. Siihen pystymme täällä Pohjolassa erittäin vähän vaikuttamaan. Sen sijaan yksityiseen kulutukseen pystymme vaikuttamaan.

Pitäisikö terveyttä suojelevista rajoitustoimista siis luopua? Ei missään nimessä! Nyt valittu linja tulee pitää, ja sitä on tarpeen mukaan kiristettävä tai myöhemmin höllennettävä terveysalan asiantuntijoiden arvioiden mukaan.

Haastamme hallituksen, opposition, viranomaiset, elinkeinoelämän, ammattiliitot, median ja kaikki muutkin kilpaa miettimään, millä tavoin ihmiset voivat elää ja kuluttaa mahdollisimman normaalisti sosiaaliset rajoitukset ja kansalaisten turvallisuus huomioiden. Yksi esimerkki kulutuskysyntää tehostavista toimista voisi olla kotitalousvähennyksen korottaminen samaan malliin kuin finanssikriisin aikaan. Nyt olisi esimerkiksi hyvä sauma tilata ammattilaiset kunnostamaan omakotitalon terassia. Kotitalousvähennyksen piirissä vähennetty euro palaa toista reittiä valtiolle kasvaneiden ansiotulo- ja välillisten verojen kautta.

Juuri nyt suomalaisilta yrityksiltä ostaminen on mitä parhainta elvytystä. Jokainen palveluun tai tuotteeseen kulutettu euro on askel eteenpäin kansantalouden nostamisessa pystyyn.

Suomalaisten kannustaminen kulutuspäätösten tekemiseen tulisi olla hallituksen ja muiden toimijoiden yhteinen prioriteetti heti kansalaisten terveyden turvaamisen jälkeen. Kaikkien tulisi yhdessä pohtia keinoja, joilla kumpaakin asiaa, ihmisten suojelua ja kulutuskysynnän ylläpitämistä, voidaan toteuttaa yhtä aikaa. Näin saamme pidettyä erityisesti riskiryhmät suojassa virukselta ja silti talouden rattaat pyörimässä.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat