Niko Saxholm FA:n turvallisuus- ja varautumisjohtajaksi

Niko Saxholm aloittaa Finanssiala ry:ssä (FA) johtajana 1.3.2020 alkaen. Hänen vastuualueisiinsa kuuluvat vahingontorjunta ja turvallisuus sekä petos- ja talousrikostorjunta. Saxholmin vastuulle tulevat myös huoltovarmuusorganisaatioon kuuluvat rahoitushuollon ja vakuutusalan poolien sihteerin tehtävät.

Niko Saxholm siirtyy FA:han Handelsbankenin turvallisuus- ja hallintojohtajan tehtävästä. Sitä ennen hän on toiminut yli kymmenen vuotta erilaisissa turvallisuustehtävissä finanssialalla ja aiemmin 12 vuotta poliisina Helsingissä ja keskusrikospoliisissa. Poliisikoulutuksen lisäksi Saxholm on tradenomi AMK pääaineenaan turvallisuusjohtaminen.

Tällä hetkellä FA:ssa vahingontorjunnan ja turvallisuuden sekä petos- ja talousrikostorjunnan asioista vastaava johtaja Risto ”Joppe” Karhunen jää alkukesästä eläkkeelle.

”Haikealta tuntuu, kun alansa grand old man Joppe vetäytyy kesän korvalla vapaaherraksi ja jättää isot saappaat seuraajalleen täytettäväksi. Onneksi Nikolla on vankka käytännön kokemus niistä haasteista, joiden pariin hän tänne meille FA:han siirtyy” toteaa Infra ja Turvallisuus -ryhmän vetäjä, johtaja Taina Ahvenjärvi.

Saxholm sanoo olevansa innoissaan tehtävän tarjoamista uusista ja monipuolisista haasteista.

”Digitalisaatio ja uudet teknologiat nopeuttavat ja muuttavat finanssialan toimijoiden, viranomaisten, asiakkaiden sekä rikollisten toimintaa. Tässä kentässä myös yhteistyön muotoja ja lainsäädäntöä tulee kehittää vastaamaan paremmin alan tarpeita.”

Sama koskee myös varautumista poikkeusoloihin.

”Käytettävissä olevan ja eheän tiedon nopea jakaminen finanssialan toimijoiden, viranomaisten ja asiakkaiden välillä, sekä kehityksessä mukana pysyminen ovat tämän ajan haasteita jo nyt. FA:n vahvuus asettamiensa tavoitteiden edistäjänä tulee sen jäsenten merkittävästä yhteiskunnallisesta asemasta. On hienoa päästä olemaan mukana siinä työssä omalla panoksellani”, Saxholm sanoo.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat