Onko omistajuudella väliä?

Suomen taloudellinen menestys riippuu oleellisesti yritystemme menestyksestä. Vain kannattavat ja taseeltaan vahvat yritykset luovat työpaikkoja. Vain korkea työllisyysaste ja suotuisa vaihtosuhde takaavat Suomen taloudellisen menestyksen ja hyvinvoinnin. Kansainvälisesti tarkastellen Suomessa on suhteellisen paljon isoja kansainvälisesti menestyviä yrityksiä ja pieniä yrityksiä.

​Suomi tarvitsee sekä kotimaisia että ulkomaisia omistajia. Kotimainen omistaja on todennäköisesti pitkäjänteisempi kuin ulkomainen omistaja, maksaa enemmän veroja Suomeen sekä investoi osaamiseen ja toimintaan täällä. Ulkomainen omistaja tuo lisää pääomaa maahamme, kansainvälistä osaamista ja verkostoja.

Omistajatyyppejä on monenlaisia. On muun muassa omistajayrittäjiä, perheyrittäjiä, institutionaalisia sijoittajia, osakesäästäjiä, pääomasijoittajia ja bisnesenkeleitä. Erot heijastavat sitä, kuinka paljon eri omistajatyypit rahoittavat yritystä ja kuinka aktiivisesti ne osallistuvat yrityksen toimintaan ja päätöksentekoon. Kaikkia omistajatyyppejä tarvitaan.

Kotitalouksia voidaan kannustaa omistamaan osakkeita.

Omistajuutta voidaan kannustaa monin tavoin. Kotitalouksia voidaan kannustaa omistamaan osakkeita. Esimerkiksi piensijoittajan osaketili on hyvä avaus. On huolehdittava siitä, että rahoitusmarkkinat ovat monipuoliset. Verotuksen tulee olla omistamisen näkökulmasta kannustavaa ja ennakoitavaa. Yrityksille tulee rakentaa ympäristö kannustavaan kasvupolkuun muun muassa yksinkertaistamalla sääntelyä, kehittämällä työmarkkinoiden joustoja ja huolehtimalla yritysten kasvu- ja kansainvälistymispalveluista.

Kirjoitus on osa Kasvun eväät – Finanssiala & kumppanit -julkaisua, joka esittelee 16 kysymystä ja vastausta tulevalle kotimaiselle ja EU-vaalikaudelle finanssialan omien ja vierailevien kirjoittajien voimin. Tutustu koko julkaisuun täällä: Kasvun eväät – Finanssiala & kumppanit

Tutustu myös: Finanssialan hallitusohjelmatavoitteet tulevalle vaalikaudelle