Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA toteutti kyselyn siitä, miten suomalaiset luottavat eri instituutioihin. EVA:n luottamuspuntarissa vertaillaan luottamuksen kehitystä vuodesta 2009 lähtien. Tutkimuksesta käy ilmi, että kansalaisten luottamus yhteiskunnallisia toimijoita kohtaan on kasvanut jonkin verran 2010-luvulla. Kärkipaikkoja pitävät poliisi, presidentti ja puolustusvoimat. Pankit taas ovat sijalla 11 eli niihin luotetaan esimerkiksi enemmän kuin kirkkoon, ammattiyhdistysliikkeeseen, työmarkkinajärjestöihin tai Euroopan Unioniin.
Sen sijaan luottamus poliittisiin puolueisiin on heikkoa. Demokratian kriisit ovat ongelmia, joihin poliittiset puolueet länsimaissa eivät ole kyenneet vastaamaan. Puntarin mukaan ihmiset luottavat enemmän Wikipediaan kuin eduskuntaan. Keskusteluilmapiirin koveneminen, eduskuntavaaliehdokkaiden fyysinenkin häiritseminen vaalikentillä ja populismin nousu näyttävät karulla tavalla luottamuspulan seuraukset.
Usko perinteiseen politiikkaan on hiipunut laajemminkin länsimaissa. Tällä voi olla merkittäviä seurauksia. Britanniassa Brexit on aiheuttanut surullisenkuuluisan näytelmän, jolla on vaikutuksia myös Suomessa toimivaan finanssialaan. Puolassa ja Unkarissa ihmisoikeudet, demokratia ja oikeuslaitos ovat nopealla aikataululla kokeneet merkittäviä takaiskuja. Ranskassa on viime kuukausina nähty, että uudetkaan poliittiset liikkeet eivät ole kyenneet säilyttämään kansan luottamusta.
Muuttuvassa maailmassa poliitikkojen on kysyttävä itseltään: Miten jokainen suomalainen voisi kokea olevansa osa ratkaisua, ei ongelmaa? Miten rakennetaan yhteiskuntaa, joka on samalla oikeudenmukainen kaikille että kestävä myös tuleville sukupolville?
Politiikassa katetaan aivan liian valmis pöytä populisteille, niin kauan kun päättäjät eivät näe pahoinvoivia, uhatuksi itsensä kokevia ja syrjäytyneitä ihmisiä. Nämä uuden ajan ”osattomat” eivät ole hyötyneet Euroopan unionista eivätkä nauttineet globalisaation mehukkaita hedelmiä. Heille kaikki oli ennen paremmin. On täysin loogista ja järjellistä heidän näkökulmastaan, että valtaapitävät olevat halutaan vaihtaa, koska he eivät ole kyenneet auttamaan tätä nykyisen olemisensa raskauttamaa yksilöiden ryhmää.
Yksi keino luottamuksen rakentamiseen on jatkuvuus. Se, että politiikka on ennustettavaa ja pitkäjänteistä, eikä kansalaisten tarvitse pelätä poukkoilevan päätöksenteon vaikutuksia omaan elämään. Kun politiikka on poukkoilevaa, ihmiset eivät uskalla tehdä ratkaisuja, jotka ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen. Esimerkiksi luottamus siihen, että lainsäädäntö on kohtuullisen pysyvää, on perusedellytys sille, että ihminen uskaltaa säästää ja sijoittaa omaan tulevaan hyvinvointiinsa vaikkapa vapaaehtoisen eläkesäästämisen keinoin.
Retoriikalla ja kunnioittavalla keskustelulla jokainen meistä voi edistää keskinäistä luottamusta. Poliitikot tekevät keskimäärin valtavasti töitä ja haluavat vilpittömästi rakentaa parempaa tulevaisuutta. Vaalikeskustelut kuumentavat tunteita, mutta ei ole merkityksetöntä, millä tavoin debatteja käydään. Haukutaanko poliittisia vastustajia, rakennetaanko olkiukkoja vai käydäänkö vaalit asiapitoisesti ja faktoihin perustuen. Näillä kaikella on merkitystä sen kannalta, millainen kuva äänestäjille politiikasta annetaan.
Lisäksi luottamusta luodaan avoimuudella ja yhteistyöllä. Finanssiala on ollut tukemassa ja edistämässä lobbarirekisterin luomista Suomeen. Vuoropuhelu eri yhteiskunnallisten toimijoiden ja poliitikkojen välillä kuuluu demokratiaan, mutta tälle vuoropuhelulle on luotava selkeät pelisäännöt. Kansalaisilla on myös oikeus tietää, millaiset asiat päätöksenteon taustalla vaikuttavat.
Toivoa Suomen politiikkaan luovat kuitenkin eduskuntavaaliehdokkaat, joiden väsymätöntä kampanjointia on ollut ilo seurata. Nostan hattua jokaiselle, joka on laittanut itsensä likoon ja lähtenyt ehdolle näihin vaaleihin. On Suomen etu, että vaali-into säilyy vielä europarlamenttivaaleihin ja että kansalaisten kiinnostusta äänestää ja vaikuttaa myös Euroopan tulevaisuuteen saadaan nostettua.