Riskikäyttäytyminen korostuu nuorten kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa

  • Nuoret kuljettajat aiheuttivat noin viidenneksen vuosina 2015–2019 tapahtuneista kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista.
  • Nuorten kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa korostui muita ikäryhmiä useammin riskikäyttäytyminen, kuten päihtyneenä ajaminen ja ylinopeus.
Onnettomuuden uhri makaa kadulla

Luvut selviävät Liikennevakuutuskeskuksen alaisen Onnettomuustietoinstituutin (OTI) nuorisoraportista. Vuosina 2015–2019 sattui yhteensä 168 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, joissa aiheuttajana oli 18–24-vuotias. Onnettomuuksissa kuoli 196 ihmistä. Tilastokeskuksen mukaan tuona aikana kuoli liikenneonnettomuuksissa yhteensä 1216 ihmistä. Yleisimpiä kuolemaan johtaneita onnettomuuksia ovat tieltä suistumiset ja nokkakolarit niin nuorilla kuin muillakin ikäryhmillä.

Tyypillisesti onnettomuudessa kuoli kuljettaja itse ja hänen kyydissään matkustaneet. Joka kolmannella turmakuljettajalla oli kyydissään matkustajia, yleensä muita nuoria. 

“Kavereiden kanssa ajaminen korostuu nuorilla selvästi vanhempia kuljettajia enemmän. Tämän takia yhdessä onnettomuudessa voi todennäköisemmin menehtyä useampia nuoria. Matkustajat voivat lisäksi luoda kuljettajalle sosiaalista painetta esimerkiksi riskien ottamiseen”, arvioi OTIn liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola.

Nuorista turmakuljettajista reilu kolmannes ajoi vähintään 0,5 promillen humalassa, OTIn tiedoista selviää. Turmissa kuolleista 18–24-vuotiaista hieman yli puolet ei käyttänyt turvavyötä, ja onnettomuushetkellä ylinopeutta ajoi 64 prosenttia nuorista kuljettajista. Suurin osa ylinopeutta ajaneista nuorista ajoi vähintään 30 km/h ylinopeutta.