Sähkökatkoksen tuhoja korvaa myös sähköyhtiö

Vakuutusyhtiöiden lisäksi myös sähköyhtiöt korvaavat sähkökatkon aiheuttamia tuhoja. Pitkästä sähkökatkosta maksettavan vakiokorvauksen lisäksi kuluttaja voi saada sähköyhtiöltä korvausta myös virheellisen sähköntoimituksen aiheuttamista vahingoista, esimerkiksi pakasteiden sulamisista tai sähkölaitteiden rikkoutumisista.

Runsas lumentulo on aiheuttanut viime viikkoina sähkökatkoja eri puolilla Suomea. Vahingonkorvauksesta on tehtävä sähköyhtiölle kirjallinen vaatimus. Vakiokorvauksen verkonhaltijat maksavat yleensä automaattisesti.

Laaja kotivakuutus korvaa pakasteita pitkän sähkökatkon aikana. Monet elintarvikkeet säilyvät pakastimessa pitkään käyttökelpoisina sähkökatkon yllättäessä.

”Pakasteiden sulaminen pakastinlämpötilasta nolla-asteiseksi vie jopa useita vuorokausia. Pakastinta ei kannata sähkökatkon aikana turhaan aukoa, ettei sisään pääse lämpöä. Jos ulkona on runsaasti pakkasta, voi ruoat viedä vaikka parvekkeelle,” sanoo johtava asiantuntija Petri Mero Finanssiala ry:stä.