Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > TAT: Poikia kiinnostaa sijoittaminen, tyttöjä oma taloudenhallinta

TAT: Poikia kiinnostaa sijoittaminen, tyttöjä oma taloudenhallinta

​Valtaosa yläkoululaisista haluaisi lisää talousopetusta kouluihin, ilmenee Talous ja Nuoret TATin tutkimuksesta. Monipuolinen talouden käsittely auttaa nuoria hahmottamaan paremmin talouden eri ulottuvuuksia: oman talouden hallintaa, kansantaloutta ja liiketoimintaa.

Yläkoululaisista jopa 35 prosenttia haluaisi opiskella koulussa enemmän säästämistä ja sijoittamista, tutkimuksesta selviää. Talouden sisällöissä on nähtävissä selvästi sukupuolittuneet kiinnostuksen kohteet: Pojista 40 prosenttia ja tytöistä 30 prosenttia haluaa opiskella sijoittamista ja säästämistä.

Tytöistä 36 prosenttia haluaisi enemmän opetusta omasta taloudenhallinnasta ja kulutuskäyttäytymisestä.

PISA 2018 talousosaamista käsittelevän tutkimuksen perusteella suomalaisnuorten talousosaamisessa ei ollut juuri eroa sukupuolten välillä.

”Tämä osoittaa, että suomalaiset opettajat kyllä osaavat hommansa”, sanoo Finanssiala ry:n asiantuntija Jussi Karhunen.

Ainoastaan 13 prosenttia vastaajista ei halunnut opiskella lisää mitään annetuista vaihtoehdoista. Erilaisille talouden oppisisällöille on siis selvästi kysyntää peruskoulussa.

”Talousosaamisella on kauaskantoiset vaikutukset koko Suomen taloudelliseen menestykseen. Yhä parempaa talouslukutaitoa vaaditaan maksamisen muutosten ja vakuutus- ja rahoitusmarkkinoiden tuotteiden lisääntymisen myötä. Erilaisia finanssi-instrumentteja on runsaasti valittavana, mutta niitä on osattava valita viisaasti”, toteaa finanssiala ry:n asiantuntija Jussi Karhunen.

Finanssiala kantaa vastuuta nuorten talousosaamisesta tarjoamalla talousopetukseen välineitä ja muun muassa rahoittamalla vakuutusaiheisia työpajoja toisen asteen kouluihin. Lisäksi yläkoululaisille Finanssiala ry tarjoaa yhteistyössä Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:n sekä Nuori Yrittäjyys ry:n kanssa Zaldo-oppimisympäristöä, jota opettajat voivat hyödyntää opetuksessa.

TAT nuorten tulevaisuusraportti 2020 -tutkimuksen toteutti T-Media helmi-maaliskuussa 2020. Tutkimukseen vastasi yhteensä noin 9 000 nuorta, joista yläkouluista oli 5 900.

TATin tiedote.