Talousguru järjestetään koronasta huolimatta

Lukiolaisten Talousguru-kilpailua on lykätty maaliskuulle koronarajoitusten vuoksi. Alkukilpailu järjestetään ilmoittautuneissa lukioissa maanantaina 15.3. klo 9–11. Kilpailua ei enää lykätä myöhemmäs yhteishaun vuoksi.

  • Talousgurun alkukilpailua ei voi siirtää enää aiottua myöhemmäs. Kilpailu pidetään 15.3. niissä lukioissa, joissa se koronatilanne huomioon ottaen on mahdollista.
  • Alkukilpailun päivämäärää rajoittaa hiihtolomakausi ja ylioppilaskirjoitukset. Lisäksi palkintona olevat korkeakoulupaikat lunastaakseen on finaaliin päässeiden abiturienttien saatava tieto loppukilpailupaikasta yhteishaun päättymiseen eli maaliskuun loppuun mennessä.
  • Mikäli koulusi alueella viranomaiset suosittelevat esimerkiksi abiturienteille omaehtoista karanteenia ennen ylioppilaskirjoituksia, voi kilpailuun osallistuva aloittaa omaehtoisen karanteenin päivää aiemmin. Ylioppilaskirjoitukset alkavat alkukilpailua seuraavana päivänä.
  • Finalistien lukumäärään saatetaan tehdä muutoksia, mikäli alkukilpailuun osallistuvien lukioiden määrä jää pieneksi tai alueellinen tasapaino vaihtuu.
  • Paikallisesti kilpailun järjestämisestä kussakin lukiossa päättävät alueelliset viranomaiset ja koulun johto.
  • Toukokuun alun loppukilpailun järjestelyt tarkentuvat koronatilanteen mukaan.
  • Kilpailuun on edelleen mahdollista ilmoittautua lukioittain osoitteessa talousguru.net.

”Vaikka korona on edelleen vastuksenamme, niin järjestämme kilpailun siitä huolimatta niissä lukioissa, joissa se suinkin on mahdollista. Toisen asteen opiskelijoilta on kuluvan lukuvuoden aikana peruttu paljon: harrastusmahdollisuuksia, lähiopetusta, vanhojen tansseja ja penkkareita sekä potkiaisia. Näemme tärkeänä, että omasta puolestamme tarjoamme lukiolaisille kilpailumahdollisuutta. Kevään finaali pidetään toukokuussa siinä laajuudessa, kuin korona suinkin suo”, kilpailua järjestävä Jussi Karhunen Finanssiala ry:stä kertoo.

Tutustu Talousguruun osoitteessa Talousguru.net