Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Talousgurun etäluennot: Mikä ihme on johdannainen?

Talousgurun etäluennot: Mikä ihme on johdannainen?

​Kaikki Talousgurun neljä etäluentoa ovat jo vapaasti saatavilla verkossa. 

​Jos sijoittamista on aloittamassa, eivät termiinit, optiot ja turbowarrantit ole ensimmäisenä ostoslistalla eivätkä ihan toisenakaan. Mutta kyllähän se kiinnostaa, mitä ne oikein ovat! Talousguru Kaius Kumpulainen selventää videoluennossaan sijoitusmaailman syvemmän päädyn sielunelämää ja kertoo, mistä johdannaisissa on kyse. 

​Parinkymmenen minuutin luennossa käydään läpi, miten johdannaisia käytetään rahoitusmaailmassa eräänlaisina vakuutuksina esimerkiksi sen varalta, että jonkin tärkeän raaka-aineen hinta muuttuu. Samoin selostetaan, miten toimivat uutisissa silloin tällöin vilahtavat optiot ja monet muut rahoitusinstrumentit.

Viime keväänä lukiolaisten Talousguru-kilpailun voittanut Kumpulainen on tehnyt neljä videoluentoa itseään kiinnostavista talousaiheista. Videot on suunniteltu vapaasti käytettäviksi esimerkiksi opetuksessa.
 


Neljä luentoa vaihtelevista aiheista – Kuten miten merkitä rahasto-osuuksia ja ostaa osakkeita?

Ensimmäinen osa luennoista julkaistiin jo alkukesästä, ja se käsitteli ilmastonmuutoksen hillintää talouden keinoin. Toinen luento käsittelee osakkeen ostamista ja rahasto-osuuden merkintää konkreettisesti ja rautalangasta vääntäen – sijoittamisesta näet puhutaan paljon, mutta konkreettisesta ostotapahtumasta on saatavilla yllättävän vähän tietoa. 

Johdannaisia käsittelevän kolmannen luennon täydentää raflaavasti nimetty neljäs luento: Ketä korot kiinnostavat. Siinä käydään läpi, miten yleinen korkotaso määräytyy ja mitä vaikutusta sillä on tavalliselle ihmiselle, jolla on esimerkiksi opinto- tai asuntolainaa.

Videot julkaistaan Finanssiala ry:n Youtube-kanavalla omana Talousgurun luennot -soittolistanaan ja ne löytyvät myös Talous ja nuoret TATin opettajille suunnatusta opetusmateriaalipankista.  


Kaikki Talousgurun etäluennot soittolistana 

Juttu jatkuu soittimen jälkeen.

 


Talousguru-kilpailun ilmoittautuminen on jo auki!

Ilmoittautuminen ensi vuoden Talousguru-kilpailuun on jo auennut! Talousguruun ilmoittaudutaan lukioittain ja ilmoittautumisen tekee opettaja.

Kilpailussa menestyneille on tarjolla opiskelupaikkoja ilman pääsykoetta peräti seitsemässä suomalaisessa korkeakoulussa. 

Lisätietoja ja ilmoittautuminen Talousguru-kilpailuun: talousguru.net 

Katso jälkitallenne kevään 2020 Talousguru-finaalista

Kahden minuutin kooste Talousguru-kilpailusta