Vakuutuksista halutaan neuvotella kasvotusten

Suomalaiset haluavat vakuutustarpeensa kartoitukseen henkilökohtaista palvelua, selviää Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksesta. Sen sijaan esimerkiksi korvaushakemukset hoituvat itsepalveluna.

Kolme neljästä vastanneesta kaipaa henkilökohtaista palvelua vakuutustarpeensa kartoitukseen. Lisäksi henki- ja henkilövakuutuksien sekä kotivakuutusten hakemisessa noin 65 prosenttia vastaajista haluaa henkilökohtaista palvelua. Poikkeuksena ovat nuoret: 25–34-vuotiaista yli puolet hoitaa kotivakuutuksen mieluiten itsepalveluna.

”Tulos osoittaa, että oman vakuutustarpeen kattava ymmärtäminen edellyttää edelleen vakuutusammattilaisen apua, vaikka vakuutuksia on saatavilla verkossa. Verkkoasioinnin suosio kasvaa nuoremmissa ikäluokissa, mutta kaikkein nuorimmille vakuuttaminen on niin uusi asia, että apua tarvitaan”, sanoo Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvan toimitusjohtaja Minna Metsälä tiedotteessa.

Taloustutkimuksen tekemään kyselyyn vastasi helmikuussa yli kaksituhatta 18–79-vuotiasta suomalaista.