Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Vastuullinen sijoittaminen nosteessa erityisesti nuorten ja ikäihmisten keskuudessa

Vastuullinen sijoittaminen nosteessa erityisesti nuorten ja ikäihmisten keskuudessa

​Vastuullinen sijoittaminen kiinnostaa suomalaisia osake-, rahasto- ja vakuutussijoittajia. Noin puolet yksityissijoittajista kertoo olevansa kiinnostunut seuraamaan sijoitustensa tuoton lisäksi niiden vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan. Yli puolet olisi lisäksi valmis tyytymään maltillisempaan tuottoon lyhyellä aikavälillä, jos vähäpäästöisistä sijoituksista voisi odottaa parempia tuottoja vaikkapa kymmenen vuoden päästä. Tiedot käyvät ilmi Finanssiala ry:n Norstat Oy:ltä tilaamasta kyselytutkimuksesta.

Noin puolet kyselyyn vastanneista pitää ilmastovaikutuksia kaiken kaikkiaan tärkeänä kriteerinä sijoituskohdetta valitessaan. Ympäristö- ja vastuullisuus ovat odotetusti tärkeitä nuorille, alle 30-vuotiaille sijoittajille. Yli puolet heistä pitää ilmastovaikutuksia tärkeänä kriteerinä sijoituskohdetta valitessa. Ehkä yllättäen, samoissa prosenttiosuuksissa ollaan myös yli 60-vuotiaiden vastauksissa. Asiaa kysyttiin 18–84-vuotiailta, joilla on sijoituksia rahastoissa, pörssiosakkeissa tai säästö- ja sijoitusvakuutuksissa.

Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi pitää tuloksia ilahduttavina. Hänen mukaansa kyselytutkimus osoittaa, että suomalaiset ovat heränneet vastuullisuuteen ja haluavat omilla taloudellisilla valinnoillaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja yhteiskunnallisesti kestäviin ratkaisuihin.


"Erityisesti nuoremman polven sijoittajat olisivat kyselyn mukaan valmiita tyytymään lyhyellä aikavälillä pienempiin tuottoihin ja odottamaan vähäpäästöisten kohteiden tuotonkehitystä pitkällä tähtäimellä. Vanhempi polvi näyttää suhtautuvan asiaan kriittisemmin tai ei osaa ottaa siihen kantaa", Kauppi kertoo.

Myös vihreä asuntolaina kiinnostaa suomalaisia. Lähes 60 prosenttia vastaajista olisi valmis remontoimaan omaa asuntoaan energiatehokkaammaksi, mikäli saisi siten pienennettyä asuntolainan marginaalia. Alle 40-vuotiaista peräti noin 70 prosenttia on myönteisellä kannalla. Vihreä asuntolaina linkittyy asunnon energiatehokkuuteen. Uudet asunnot useimmiten ovat tällaisia mutta myös vanhempi asunto voidaan remontoimalla muuttaa energiatehokkaaksi. Parempi energiatehokkuus muun muassa nostaa asunnon vakuusarvoa.

Finanssiyrityksiltä odotetaan ilmastotoimia

Kysyimme suomalaisilta myös siitä, pitääkö finanssialan toimijoiden ottaa liike- ja sijoitustoiminnassaan huomioon ilmastovaikutukset. Noin puolet vastaajista kannatti väitettä, että suurten suomalaisten sijoittajien tulisi vetää sijoituksensa pois fossiilisesta energiantuotannosta. Naiset ja vanhempi polvi olivat muita useammin tällä kannalla.

Lähes puolet vastaajista peukutti myös sen puolesta, että pankkien tulee lainapäätöksissään arvioida kohteen vaikutukset ilmastoon. Tämä väite sai eniten kannatusta naisten sekä alle 30-vuotiaiden ja yli 70-vuotiaiden keskuudessa.

Tutkimusraportti.