Tilintarkastusta kevyempi tarkastus ei aina riitä rahoittajalle

Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmän ehdotus pienten yritysten tilintarkastuksen keventämisestä on periaatteessa kannatettava, mutta sen hyödyt näyttävät jäävän vähäisiksi. Ehdotuksessa mikroyhtiöiksi luokitelluille osakeyhtiöille, henkilöyhtiöille ja osuuskunnille esitetään mahdollisuutta valita tilintarkastuksen sijaan yleisluonteinen tarkastus.

Muutoksen tavoitteena on mahdollistaa pienille yhteisöille varsinaista tilintarkastusta tarkoituksenmukaisempi ja kevyempi lakisääteinen tapa hoitaa tilikauden velvollisuudet. Finanssiala ry:n (FA) mielestä ennen uudistusta olisi tärkeää selkeästi määrittää ne yritykset, joille kevyempi menettely sopii. Pientenkin yritysten toiminnan luonne voi esimerkiksi rahoittajien ja sijoittajien näkökulmasta vaatia ehdotettua vahvempaa tarkastusta.

”Nyt esitetty yleisluonteinen tarkastus ei näyttäisi laskevan pienten yritysten tarkastuksen hintaa. Samalla se kuitenkin laskee suoritetun tarkastuksen antamaa varmuustasoa, mikä voi vaikuttaa rahoittajan luottopäätökseen ja sen ehtoihin”, toteaa johtava asiantuntija Teija Rehn FA:sta.

Rehnin arvion mukaan kevennetty tarkastus lisäisi harmaan talouden ja rahanpesun riskiä, vaikka esityksessä on otettu huomioon veroerien ja palkkojen tilinpäätösvarmistus. On myös todennäköistä, että rahoittajille, sijoittajille ja vakuutusten tarjoajille yleisluonteinen tarkastus ei anna riittävää varmuutta tilinpäätöksen luotettavuudesta.

Työryhmän esittämän kevyemmän tarkastuksen pohjana on kansainväliseen ISRE 2400-standardiin perustuva yleisluonteinen tarkastus. Ehdotus antaisi yli puolelle tällä hetkellä lakisääteisesti tilintarkastettavista yhtiöistä mahdollisuuden kevyempään tarkastukseen.

FA:n täydentävä lausuma

TEM uutinen: Mietintö lakisääteistä tilintarkastusta kevyemmän tarkastuksen käyttöönottamisesta valmistunut

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat

Taloudellinen sääntely

Teija Rehn

Johtava asiantuntija