Suomalaiset pankit ovat vahvasti mukana taloustalkoissa ja etsivät yhdessä asiakkaidensa kanssa erilaisia joustoja ja helpotuksia talouskriisistä selviämiseen. Pankeille on tullut kotitalouksilta ja yrityksiltä hakemuksia lainanlyhennysvapaista yhteensä noin 210 000 kappaletta kahden kuukauden aikana. Suurin osa hakemuksista on henkilöasiakkaiden asuntolainojen lyhennysvapaita.
Hakemusten tulva on selvästi laskenut, mutta henkilöasiakkaiden hakemuksia tulee edelleen normaalia enemmän. Henkilöasiakkailta lyhennysvapaahakemuksia on tullut noin 180 000 ja yrityksiltä vajaa 30 000 kappaletta 16.3. – 13.5.2020 välisenä aikana. Merkittävä osa hakemuksista on jo käsitelty. Lähes kaikki niistä on hyväksytty.
”Lyhennysvapailla on tarjottu konkreettista apua ja joustoa sekä kotitalouksille että yrityksille vaikeassa tilanteessa. Lainanlyhennysten lykkäysten lisäksi on tehty lyhennysohjelman kevennyksiä, lainojen yhdistelyjä sekä muita vastaavia järjestelyjä, joiden vaikutuksesta asiakkaan kuukausittaiset lainanhoitokulut ovat alentuneet. Yritykset ovat lisäksi hakeneet erityisesti käyttöpääomalainoja.”, kertoo Finanssiala ry:n (FA) johtaja, pääekonomisti Veli-Matti Mattila.
Kriisiajasta huolimatta pankkien on arvioitava riskit
”Finanssialan toimijat ovat keskeinen osa ratkaisua nykyisessä talouskriisissä. Suomen talouden rattaat eivät pyöri ilman vakavaraisia pankkeja, vakuutusyhtiöitä ja työeläkeyhtiöitä”, Mattila toteaa. Finanssivalvonta totesi maaliskuussa julkistetussa raportissaan, että suomalaispankkien kyky kestää toimintaympäristön äkillisistä ja voimakkaista häiriöistä aiheutuvia tappioita on eurooppalaista keskitasoa vahvempi.
Mattila muistuttaa, että kriisiajasta huolimatta pankkien on kaikessa toiminnassaan arvioitava ja mitattava riskit oikein. ”Joustojen antamisen edellytys on, että asiakkaalla ei ole ollut ongelmia velanhoidon kanssa ennen kriisin puhkeamista ja pankki arvioi lainanhoitokyvyn riittäväksi myös kriisin jälkeen.”
Tutustu myös FA:n infosivuun koronaepidemian vaikutuksista pankki- ja vakuutuspalveluihin.