MustRead EU

Brexitin piti nostaa EU:n finanssikeskukset uuteen loistoon, mutta toisin kävi – jäsenmaiden eripuraisuus vaikeuttaa finanssimarkkinoiden kehittämistä

MIKA HORELLI, MustRead

Saksan Frankfurt on yksi niistä eurooppalaisista finanssikeskuksista, jotka yrittävät nyt jakaa Lontoon brexitin jälkeistä perintöä. Korvaaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Samalla apajalla ovat muun muassa Dublin, Amsterdam ja Pariisi. Kuva: Shutterstock

BRYSSEL. Lontoon asema finanssialan suunnannäyttäjänä on osoittautunut odotettua vaikeammaksi korvata, ja EU-maiden rahoituspalvelujen pelätään jäävän muusta maailmasta jälkeen. Suomessa rahoitusala on varoittanut, että pankkiunionin yhteisvastuun lisäämisessä on edettävä varovaisesti, koska riskit ovat eri maissa erilaiset.

Vielä muutama vuosi sitten brexitin uskottiin antavan merkittävän potkun jäljelle jääneiden EU-maiden rahoitussektorin kehittämiselle ja pankkitoiminnan yhteismarkkinoiden rakentamiselle. Brittien lähdön ennakoitiin nopeuttavan muun muassa Frankfurtin, Pariisin, Dublinin ja Amsterdamin finanssisektorin kasvua. 

Ennustukset ovat toteutuneet osin: Tuhansia rahoitusalan ammattilaisia on muuttanut Lontoosta Manner-Eurooppaan ja Dubliniin. Monet kansainväliset finanssitalot ovat perustaneet EU:n vaatimusten mukaisesti tytäryhtiöitä sisämarkkinoiden alueelle voidakseen jatkaa palvelujensa myyntiä EU-maissa.

Lontoon korvaaminen on kuitenkin osoittautunut odotettua hankalammaksi. Nykyisten EU-maiden kunnianhimoiset suunnitelmat sisämarkkinoiden finanssisektorin kehittämiseksi ovat törmänneet siihen, ettei mikään jäljelle jääneistä rahoitusalan keskittymistä ole noussut selkeästi Lontoon osaamiskeskittymän manttelinperijäksi. 

Talouteen erikoistuneen ajatushautomo Bruegelin vanhempi tutkija Nicolas Véron korostaa Politicon haastattelussa, että ennen brexitiä nimenomaan Britannia johti keskustelua EU:n rahoitusmarkkinoiden kehityksestä. Hänen mukaansa britit tunsivat finanssialan erittäin hyvin, ja heillä oli myös paljon erittäin aktiivista henkilöstöä tekemään rakentavia ehdotuksia yhteisen rahoitussektorin kehittämiseksi. 

Muut jäsenmaat käytännössä vain reagoivat brittien ehdotuksiin, Véron sanoo.

”Se on kaikki mennyttä.”

Jäljelle on Véronin mukaan jäämässä vain tyhjiä sloganeita vailla todellista visiota siitä, mihin EU:n rahoitusmarkkinoita pitäisi kehittää.

Erimielisyydet hiertävät euroryhmää

Alalta puuttuu siis eurooppalainen suunnannäyttäjä. Tämä on puolestaan johtanut tilanteeseen, jossa eri EU-maat vetävät kukin kotiinpäin, eikä yhteiselle visiolle maanosan finanssisektorin tulevaisuudesta löydy riittävästi tilaa.

Tilanne vaikuttaa yksityisen finanssisektorin kilpailukyvyn ja palvelujen kehittämiseen EU-maissa, ja lisäksi se vaikeuttaa alan sääntelyn etenemistä.

Kuvaavaa on, että tiistaina 3. toukokuuta pidetyn euroryhmän kuukausittaisen kokouksen jälkeen ryhmän puheenjohtaja, Irlannin valtionvarainministeri Pascal Donohue joutui taas kerran toteamaan, että EU:n pankkiunionin syventämisessä on nyt päästy niin pitkälle, että kukin jäsenmaa on tehnyt selväksi omat näkökantansa. Käytännössä hän tarkoitti, että yhteistä näkemystä pankkiunionin syventämiseksi ei vieläkään ole löydetty, vaikka tätä on hartaasti yritetty jo toista vuotta. 

Euroryhmä on epävirallinen elin, jossa euroalueeseen kuuluvien jäsenmaiden ministerit keskustelevat euroon liittyvistä, yhteisellä vastuullaan olevista kysymyksistä. Euroryhmän päätehtävänä on varmistaa euroalueen talouspoliitikkojen tiivis yhteistyö. Lisäksi se pyrkii luomaan edellytyksiä voimakkaammalle talouskasvulle.

Joulukuussa 2020 pidetyssä eurohuippukokouksessa, johon osallistuivat kaikki 27 EU-johtajaa, käsiteltiin taloustilannetta sekä talous- ja rahaliitossa saavutettua edistymistä. Kokous antoi euroryhmälle tehtäväksi laatia vaiheittainen suunnitelma pankkiunionin syventämiseksi. 

Hankkeella oli neljä tavoitetta: Yhteinen talletussuoja, pankkien kriisinratkaisulainsäädännön uudistaminen, valtioiden velkakirjoja koskevien keskittymisriskien pienentäminen ja rajat ylittävän pankkitoiminnan esteiden poistaminen. 

Pankkiunionin yhteisestä talletussuojasta jäsenvaltiot ovat neuvotelleet jo vuodesta 2015 alkaen. Talletussuoja, European deposit insurance scheme (EDIS), korvaisi ainakin osittain jäsenmaiden omat talletussuojarahastot. 

Euroopan komission mukaan yhteinen talletussuoja vähentäisi talletussuojan haavoittuvuutta kansallisissa taloudellisissa sokkitilanteissa, sillä se varmistaisi, ettei tallettajien luottamus pankkiin riipu pankin sijaintimaasta. 

Tavoitteena on tarjota nykyistä vahvempi ja yhdenmukaisempi suoja kuluttajien ja yritysten pankkitalletuksille riippumatta siitä, missä maassa pankki sijaitsee. Huolia on kuitenkin herättänyt se, että eri maiden pankkien riskitasoissa on suuria eroja ja että pankkiunionissa ei ole purettu riittävästi pankkien ja valtioiden välistä kytkentää. 

EDISin valmistelua vaikeuttaa se, että eri maiden talletussuojajärjestelmät eroavat toisistaan. Osa järjestelmistä on julkisia, osa taas yksityisiä. Myös järjestelmien tehtävät eroavat jonkin verran toisistaan, ja järjestelmillä voi olla talletussuojakorvausten maksatuksen lisäksi muita keinoja suojata tallettajia. 

Suomi korostaa pankkiunionin jatkokehittelyssä laajaa ja tehokasta sijoittajavastuuta, jotta veronmaksajien kustannukset voidaan minimoida mahdollisissa pankkikriiseissä. Suomessa rahoitusala on varoittanut, että pankkiunionin yhteisvastuun lisäämisessä on edettävä varovaisesti, koska riskit ovat eri maissa erilaiset, eivätkä asiansa hyvin hoitaneet maat halua päätyä maksamaan suurempia riskejä ottaneiden maiden ongelmista.

Suomen näkemyksen mukaan EU:ssa pitää sopia pankkisektorin riskien vähentämisestä, palauttaa kriisinratkaisujärjestelmän uskottavuus ja päättää pankkisääntelyn uudistamisesta valtioiden velkajärjestelyjen mahdollistamiseksi. Vasta sen jälkeen eurooppalaisessa talletussuojassa voidaan edetä.

Britannian rooli on edelleen tärkeä

Vaikka Britannian viranomaiset eivät enää brexitin jälkeen ole suoraan mukana EU:n lainsäädännön sekä pankki-, arvopaperi- ja vakuutussääntelyn valmistelussa, maa pystyy edelleen vaikuttamaan globaalin sääntelyn sisältöön. 

Kansainvälisiä pankkeja koskevia sääntelylinjauksia, ohjeita ja suosituksia valmistellaan erityisesti Baselin pankkivalvontakomiteassa ja suurten teollisuusmaiden rahoitusvakausneuvostossa Financial Stability Boardissa, joissa Britannia on edelleen jäsenenä. Näissä elimissä tehtävä työ luo pohjaa ja muovaa myös EU-tason finanssissääntelyä. 

Jo nyt on nähty, että Britannian finanssisääntely on alkanut lieventyä verrattuna EU-sääntelyyn. Aika ajoin Lontoossa on jopa väläytetty ajatusta Thamesin Singaporesta eli siitä, että Lontoon Citystä tehtäisiin maailmanluokan veroparatiisi ja finanssikeskus, joka houkuttelisi sijoittajia äärimmäisen kevyellä sääntelyllä. Thamesin Singaporesta ollaan kuitenkin vielä kaukana.

Sääntelyn karsiminen minimiin tarkoittaisi sitä, että brittiläisten finanssitalojen olisi nykyistäkin hankalampaa tarjota palveluksiaan EU-maihin, joiden tähtäimessä on ollut pikemminkin sääntelyn kiristäminen kuin sen löysääminen. Brysselissä ei haluta antaa Britannian finanssialalle minkäänlaista kilpailuetua sitä kautta, että se voisi palvella EU-maiden asiakkaita kevyemmin normein.

Lontoon sääntöjen eriytyminen verrattuna EU-regulaatioon onkin ollut toistaiseksi hyvin maltillista. Koska Britannia oli ennen brexitiä vahvasti mukana nykyisen EU-lainsäädännön ja alemman tason sääntelyn valmistelussa, nykyinen sääntely pitkälti vastannut myös Britannian tavoitteita. Toisaalta myös EU-sääntely on jo kehittynyt Britannian lähdön jälkeen, joten eriytymiskehitys vie jo omiin suuntiinsa Englannin kanaalin molemmin puolin.

Kolmansien maiden pankit heräsivät

Samaan aikaan kun EU-maat yrittävät ratkaista, miten brittien lähtö voidaan parhaiten paikata EU:n sisämarkkinoilla, EU:n ulkopuoliset finanssitalot käyvät poikkeuksellisen intensiivistä lobbauskampanjaa yrittäessään estää Euroopan komission hankkeet pankkitoiminnan sääntelyn tiukentamisesta EU-maissa. Erityisen aktiivisia ovat olleet amerikkalaiset, sveitsiläisen ja japanilaiset finanssitalot.

Komissio valmistelee parhaillaan lainsäädäntöä, joka rajoittaisi selkeästi kolmansien maiden pankkien mahdollisuuksia tarjota rahoituspalveluja EU-alueelle sen ulkopuolelta. Komission suunnitelmien mukaan kolmansien maiden finanssiyhtiöiden täytyy perustaa todellinen ja juridisesti toiminnastaan vastuullinen toimipiste EU:n alueelle, jos ne haluavat tarjota palvelujaan EU-maissa.

Tällä hetkellä kukin EU-maa voi itse päättää, minkälaisia kolmansien maiden pankkipalveluja se alueellaan sallii. Komission kaavailema muutos tarkoittaisi sitä, että tulevaisuudessa normit olisivat samat kaikissa EU-maissa. Komission mukaan maittain vaihteleviin normeihin liittyy niin paljon riskejä muun muassa talletusten menettämiseen kriisitapauksessa, että käytännöt on yhdenmukaistettava koko EU:n alueella samalla kun kolmansien maiden finanssitalojen toiminnan valvonta yhtenäistetään.

Jo aikaisemmin Britannian rahoitussektorille on tehty selväksi, että mikäli pankit haluavat jatkaa palvelujensa myymistä EU-maissa, pelkkä postilokeron vuokraaminen ei riitä, vaan toimiluvan edellytyksenä on se, että toiminta todella tapahtuu EU:n alueella.  

Amerikkalaispankkien mukaan EU:ssa ei ymmärretä kansainvälisen pankkitoiminnan luonnetta: tiukat rajoitukset johtavat niiden palvelujen huomattavaan kallistumiseen tai jopa siihen, että palveluja ei ole EU-maissa lainkaan saatavilla.

Kirjoittaja: Mika Horelli, MustRead

Kirjoitus on alun perin julkaistu MustReadissa 16.5.2022 Tämän sisällön mahdollistaa Finanssiala ry. Lahjoittaja ei ole vaikuttanut sisältöön eikä MustReadin journalistiseen prosessiin.