Ysiluokkalaisia edustamaan Suomea Brysseliin kevään taloustaitokisaan

European Money Quizin finaali käydään Kahoot-alustalla. Finaalissa testataan paitsi tietämystä, myös nopeutta.

Finanssiala lähettää jo kolmatta kertaa järjestettävään eurooppalaiseen talousosaamiskisaan European Money Quiziin kaksi 9.-luokkalaista edustajaa. Suomen edustaja taloustaitokilpailuun ratkeaa tänäkin vuonna Zaldon kautta. Zaldo-lopputestin tehneistä 9.-luokista keskiarvoltaan paras saa lähettää kaksi oppilasta ja opettajan edustamaan Suomea Brysseliin.

​Zaldo on peruskoulujen 4.–9.-luokille suunnattu maksuton talousoppimateriaali, jonka Finanssiala tarjoaa yhdessä Nuori Yrittäjyys ry:n kanssa. Zaldon mahdollistavat myös Sitra, FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta sekä Pörssisäätiö. Viime syksynä parhaat pisteet Zaldon lopputestissä saavutti lempääläläisen Hakkarin koulun 9G-luokka. Viime vuonna finaaliin osallistui 26 Euroopan maata.

Tänä vuonna paikasta Suomen edustajana kilpailevat kaikki ne 9.-luokat, jotka ovat tehneet oman luokkansa lopputestin tulevan helmikuun loppuun mennessä. Sekä ylä- että alakouluja kannustetaan Zaldon pariin arpomalla lopputestin tehneiden luokkien kesken rahapalkintoja, jotka luokka saa käyttää haluamallaan tavalla.

Talousosaamisen tukeminen vahvassa lennossa

Zaldo-oppimateriaali on yksi konkreettinen toimi, jolla Finanssiala ry tukee käytännön talousosaamista koko toimialan puolesta. Muita toimia ovat vuotuinen Talousguru-kilpailu lukiolaisille, tämän vuoden aikana toiselle asteelle tarjottavat sata vakuutusaiheista työpajaa, vanhusten taloudellisen hyvinvoinnin eteen tehty yhteistyö sekä opettajille yhteistyökumppaneiden kanssa järjestettävä Talous tutuksi -kiertue.

Talousosaamisen painoarvon nousu näkyy myös uusina yhteistyöavauksina. Tulevan vuoden Talousguru-kilpailua on lähtenyt uusina kumppaneina tukemaan Kauppalehti sekä Talous ja nuoret TAT. Kauppalehden kautta kilpailu saa uudenlaista näkyvyyttä, TAT taas tekee kilpailua tunnetuksi suoraan lukiolaisille. Finaaliväittelyitä voi helmikuussa seurata suorana Kauppalehden sivuilta. Kauppalehti tarjoaa kilpailuun osallistuville opettajille ja oppilaille digilukuoikeuden Kauppalehteen kahden kuukauden ajaksi.

Tutustu Kauppalehden Talousguru-teemaan