Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > FA:n turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen palkittiin vuosikymmenten turvallisuustyöstä

FA:n turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen palkittiin vuosikymmenten turvallisuustyöstä

​Finanssiala ry:n turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen on palkittu vahingontorjunnan ja turvallisuuden eteen tekemästään työstä. Ansiomerkki jaettiin lukkoliiketoimintaa harjoittavien yritysten yhdistyksen Turvaurakoitsijat ry:n 50-vuotisjuhlaseminaarissa.

Finanssiala ry:n vahingontorjuntatyön ytimessä on ohjenuora, Torjuttu vahinko on parempi kuin korvattu vahinko. Vakuutusyhtiöt maksavat korvauksia vuosittain 650–700 miljoonaa euroa erilaisista omaisuusvahingoista, kuten tulipaloista, vesivahingoista, luonnonilmiöistä ja rikosvahingoista. Lisäksi vakuutusyhtiöt korvaavat tapaturmista noin 600 miljoonaa euroa. Vahingoista aiheutuu lisäksi huomattavia menetyksiä kansalaisille ja yhteiskunnalle. Lisäksi Finanssiala tekee runsaasti yhteistyötä turvallisuusviranomaisten ja yksityisen turvallisuusalan kanssa.

”Rahanmenon lisäksi tapaturmat ja vahingot aiheuttavat runsaasti mielipahaa. Esimerkiksi asuntomurto on hyvin henkilökohtainen loukkaus yksityisyyttä kohtaan, ja se voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa traumoja ja johtaa jopa asunnon myymiseen”, Pänkäläinen toteaa.

Pänkäläiselle 14. elokuuta myönnetyn kultaisen ansiomerkin perusteluina oli pitkäjänteinen, useamman vuosikymmenen lukitus- ja turvallisuusalan eteen tehty työ.

”Finanssiala ry ylläpitää listoja erilaisista turvallisuustuotteista, kuten vakuutusyhtiöiden hyväksymistä polkupyörän lukoista ja niitä myyvistä liikkeistä. Lisäksi kokoamme erilaisia rikos- ja vahinkotilastoja ja muistutamme kansalaisia lukitsemaan pyöränsä ja veneensä huolella, varoitamme murtoveikoista ja annamme vinkkejä vahinkojen välttämiseen”, Pänkäläinen luettelee.

Finanssiala ry:n Vahingontorjunta-sivulla voi tutustua erilaisiin ohjeisin, listoihin, tilastoihin ja tietopaketteihin. Samalta sivulta löytyy hakemuspohja vaikkapa lukkoliikkeelle, joka halajaa FA:n listaamien liikkeiden luetteloon.