Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Miksi talousosaaminen on paras lääke ylivelkaantumista vastaan?

Miksi talousosaaminen on paras lääke ylivelkaantumista vastaan?

​Taloudenhallinta on yksi luku- ja laskutaitoon perustuva kansalaistaito, joka muodostuu arjen valinnoista paremminkin kuin monimutkaisista kokonaisuuksista. Tästä huolimatta julkisuudessa taloudenhallinnasta keskustellaan usein kielteiseen sävyyn tai väärien mielikuvien kautta: varoitellaan ylivelkaantuneisuudesta ja voivotellaan nuorten heikkoa ymmärrystä taloudenpidosta.

​Talousosaamisen opetus koulussa on tärkeä tapa vähentää sosiaalista eriarvoistumista. Perusasioiden oppiminen ei saisi jäädä vain kotien tehtäväksi, koska käsitys taloudenhallinnasta rakentuu kotoa opitun päälle. Koulujen tulisi opettaa talousosaamista jo alaluokilta alkaen, mutta siten, että opetus tuo talouden abstraktit käsitteet lähelle lasten ja nuorten arkea.

Talousosaamisen opettamisen tulee jatkua lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Velkaantuminen ei vielä kosketa lapsia, mutta täysi-ikäistymisellä on suuri merkitys nuorten talouteen. Viimeistään kotoa pois muuttavalla nuorella tulee olla osaamista rahankäytössä, sillä jo madaltuneet tulot voivat saada raha-asiat solmuun.

Pikavippien ja kulutusluottojen seurauksena yhä useampi nuori ylivelkaantuu tai saa maksuhäiriömerkinnän. Toisaalta talousosaamisen kautta nuori saa välineet myös siihen, mitä myönteisiä mahdollisuuksia järkevästä taloudenpidosta voi seurata.

Nuoret omaksuvat uudet digitalisaation myötä kehittyneet maksutavat nopeasti. Ne kuitenkin asettavat uusia haasteita taloudenhallinnalle, kun rahojen loppuminen lompakosta tai pankkitililtä ei välttämättä rajoita kulutusta. Helppo maksaminen saattaakin hämärtää käsitystä oman taloudellisen tilanteen kokonaiskuvasta.

Positiivisen luottorekisterin rakentaminen olisi talousosaamisen rinnalla tehokas tapa rajoittaa ylivelkaantumista. Talousosaamista ei yhdenkään nuoren tule oppia kantapään kautta.

Kirjoitus on osa Kasvun eväät – Finanssiala & kumppanit -julkaisua, joka esittelee 16 kysymystä ja vastausta tulevalle kotimaiselle ja EU-vaalikaudelle finanssialan omien ja vierailevien kirjoittajien voimin. Tutustu koko julkaisuun täällä: Kasvun eväät – Finanssiala & kumppanit

Tutustu myös: Finanssialan hallitusohjelmatavoitteet tulevalle vaalikaudelle

 Kirjoittaja

​Olli Rehn

Kirjoittaja on Suomen Pankin pääjohtaja.

@ollirehn

 Kaikki kumppanuuskolumnit

 

 

Miksi talousosaaminen on paras lääke ylivelkaantumista vastaan?http://www.finanssiala.fi/uutismajakka/Sivut/talousosaaminen-laake-ylivelkaantumiseen.aspxMiksi talousosaaminen on paras lääke ylivelkaantumista vastaan?8.4.2019 11:33:228.4.2019 11:30:00
Miten Suomesta tehdään houkutteleva investointimaa ja sijoituskohde?http://www.finanssiala.fi/uutismajakka/Sivut/Suomesta-houkutteleva-investointimaa-ja-sijoituskohde.aspxMiten Suomesta tehdään houkutteleva investointimaa ja sijoituskohde?1.4.2019 7:55:561.4.2019 8:00:00
Mikä on työeläkeyhtiöiden rooli suomalaisina omistajina?http://www.finanssiala.fi/uutismajakka/Sivut/Mika-on-tyoelakeyhtioiden-rooli-suomalaisina-omistajina.aspxMikä on työeläkeyhtiöiden rooli suomalaisina omistajina?25.3.2019 14:10:4225.3.2019 14:00:00
Onko omistajuudella väliä?http://www.finanssiala.fi/uutismajakka/Sivut/Onko-omistajuudella-valia.aspxOnko omistajuudella väliä?22.3.2019 8:51:1621.3.2019 8:30:00
Miten kestävällä rahoituksella muutetaan maailmaa?http://www.finanssiala.fi/uutismajakka/Sivut/Miten-kestava-rahoitus-muuttaa-maailmaa.aspxMiten kestävällä rahoituksella muutetaan maailmaa?15.3.2019 6:00:0915.3.2019 6:00:00

 Samalta kirjoittajalta

 

 

 Tuoreimmat

 

 

Mitä jokaisen pitäisi tietää taloudellisesta varautumisestahttp://www.finanssiala.fi/uutismajakka/Sivut/Mita-yli-50-vuotiaan-pitaa-tietaa-taloudellisesta-varautumisesta.aspxMitä jokaisen pitäisi tietää taloudellisesta varautumisesta7.11.2019 12:25:00
Ylivelkaantuminen ei ole leikin asiahttp://www.finanssiala.fi/uutismajakka/Sivut/Ylivelkaantuminen-ei-ole-leikin-asia.aspxYlivelkaantuminen ei ole leikin asia15.10.2019 11:37:00
”Onneksi ei menty metsään, vaikka tiukoille meni”http://www.finanssiala.fi/uutismajakka/Sivut/Onneksi-ei-menty-metsaan-vaikka-tiukoille-meni.aspx”Onneksi ei menty metsään, vaikka tiukoille meni”15.10.2019 7:58:00