Vakuutusalalle maailmanlaajuiset vakavaraisuussäännöt

Vakuutusyhtiöille ollaan kehittämässä maailmanlaajuisia vakavaraisuussääntöjä. Alkuvaiheessa säännöt eivät koske suomalaisia vakuutusyhtiöitä, vaan suuria ja maailmanlaajuisesti merkittäviä yhtiöitä. Tulevaisuudessa eurooppalaiset vakuutusyhtiöitä koskevat säännökset sopeutettaneen maailmanlaajuisiin sääntöihin, joten kehitystä seurataan Suomessa jo nyt silmä kovana.

​Maailmanlaajuista vakavaraisuussäännöstöä kehittää kansainvälinen vakuutusvalvojien järjestö IAIS (International Association of Insurance Supervisors). He keskittyvät työssään isojen, useissa maissa toimivien vakuutusyhtiöryhmittymien vakavaraisuusvaatimuksiin.

EU:ssa vastaavanlaisia vakuutusyhtiöitä koskevia säännöksiä on sorvattu jo vuosikausia osana Solvenssi II-nimistä sääntelykokonaisuutta. Solvenssi II ei koske vain vakavaraisuutta, vaan asettaa vaatimuksia myös yhtiöiden hallinnolle, raportoinnille ja tietojenannolle.

EU-komissio ja EU:n vakuutus- ja lisäeläke viranomainen EIOPA ovat linjanneet, että eurooppalaisia yhtiöitä koskevista vakavaraisuussäännöistä tehdään yhteensopivat tulevien kansainvälisten vaatimusten kanssa. Siten nykyinen säännöstön kehitystyö koskee myös suomalaisia yhtiöitä, vaikka ne eivät olekaan systeemisesti merkittäviä maailmanlaajuisessa katsantokannassa.

”Tavoitteena on, että eurooppalaisille vakuutusyhtiöille riittäisi Solvenssi II:n noudattaminen. Kansainvälisistä säännöistä pyritään tekemään sellaiset, ettei eurooppalaisten yhtiöiden tarvitsisi muuttaa toimintaansa, vaan nykyisten eurooppalaisten sääntöjen noudattaminen riittäisi täyttämään myös tulevat kansainväliset säännöt”, kertoo Finanssialan Keskusliiton aktuaari Inna Aaltonen.

Nykyisen aikataulun mukaan suuria yhtiöitä koskevat kansainväliset vakavaraisuussäännöt hyväksytään vuonna 2019.